Ristikoita…
Nyt kun rakennekuvia on saatu niin pystyy pistämään tarjouspyyntörumbaan vielä pari palloa lisää ilmaan. Kohta olo on kuin milläkin jonglöörillä. Sitäpä tämä taitaa olla.
Eli kun nyt kattoristikkokaavioita ja vesikattotason kuvia on saatavilla niin pistinpä tarjouspyyntöjä kattoristikoiden osalta liikkeelle. Se mitä olen ymmärtänyt, on että niissä ei välttämättä hirveästi hintaeroja pitäisi tulla. Pari toimittajaa otin mukaan Raksakimpassa suositteluista ja loput sitten ihan vaan googlettamalla. Yhteensä tarjouspyyntöjä lähti 13 kappaletta. Jo etukäteen mietityttää että millähän sitä sitten loppupeleissä päätöksen tekee jos tarjouksia tulee paljon ja kaikki ovat hyvin lähellä toisiaan. Noh, se on sen ajan ongelma.
…ja runkoa
Rakennekuvien myötä ajattelin että pistänpä Wienerbergerille viestiä ja kuvia uutta määrälaskentaa varten. Heiltä tuli jo viime helmikuussa määrälaskenta kun sellaista arkkitehtikuvilla pyysin, mutta silloin kellari oletettiin olevan kokonaan muusta harkosta. Nyt täytyykin sitten saada päivitettyä tietoa. Pyysin samalla laskemaan tarjouksen materiaaleille.
Sitten pitäisi vielä miettiä mistä sitten rupeaisi kyselemään RUH200 -harkkoja kellarin takaseiniin. Taitaa olla useitakin valmistajia. Yksi asia taas lisää perehdyttäväksi… vinkkejä hyvistä (lue: edullisista) paikoista saa antaa jos on lähiaikoina siitä kokemuksia.