Työt veivät taas New Yorkin suuntaan ja pohdin pitkään että mihinkä sitä nyt tällä kertaa investoisi. Pitkään mietin kunnon tasolaser -settiä Boschilta, mutta täyty vielä tarkemmin selvitellä mikä lopullinen hinta olisi sillä se menee verottoman tuonnin rajan yli. Eli päälle silloin tulee ainakin ALV 24% sekä mahdollisesti jotain tullimaksuja. Katselin Boschin tasolaseria ja Suomessa samainen setti maksaa tonnin huitteilla. Välillä ollut tuhannessa eurossa ja vähän alle, välillä lähemmäksi 1100€. Jenkeistä sen saisi tämän päivän kurssilla vajaaseen kuuteensataan. Siihen kun laittaa ALV:n päälle niin ollaan reilussa seitsemässä sadassa. Vielä kannattaisi, sillä euroopasta samaista settiä saisi tilattua noin 850€ hintaan + postikulut. Ehkä ensi kerralla siis.
Tällä kertaa sitten mukaan tuli seuraavia laitteita. Luulisin että niille käyttöä keksii. Täytyy vain tapojeni vastaisesti oikeasti lukea manuaalit tällä kertaa niin saa niistä irti kaiken.
Hinnat näkyvät linkeistä, mutta en niitä nyt sen enempää ruodi kun oli hieman vaikea löytää Suomen hintoja/vastaavien hintoja. Luulen kuitenkin että ainakaan enempää ei tullut maksamaan kuin täältä.

Bosch GTL2 Laser Square.
Heijastaa pinnalle suorakulman kahdella laserilla. Varustettu kahdella vesivaa’alla ja toimii yhden napin painalluksella.

Bosch GLM 80-R 60 Combo Kit
Laser etäisyysmittari (n. 80m saakka) sekä digitaalinen vesivaaka johon sen saa liitettyä.
Mittalaitteella pystyy laskemaan myös suoraan kulmia, korkeuksia, pinta-aloja jne. Vaatii ohjeiden lukua.

Bosch GPL3T 3-Point Torpedo Laser Alignment Kit
Mitenhän tämän kääntäisi? 3-piste laser kuitenkin. Tälläistä en suoraan löytänyt suomessa myytävänkään, mutta pystyy esimerkiksi helposti tarkastamaan viemäriputkien kaatoja yms. Alapinta on kaareva joten pysyy putken päälle itsestään. Mukana myös Dewaltin laset -lasit jotka auttavat näkemään pisteet ja viivat vaikka ulkona.