Sivutäytöt tehty ja talo kattotuolikorkeudessa!

Tänään oli melkoisen tiivistahtinen päivä. Itse menin tontille jo seiskaksi kun ajattelin, että niinhän se taas Maa-Mikkokin aloittaa aikaisin kuten yleensä. Tämäpä olikin sitten se ainoa kerta kun hän lähetti viestin että josko aloittaisi myöhemmin kun sepelikuorma tulee vasta ysiksi. Siihenpä sitten vastasin että tontilla ollaan jo ja saa tulla heti kun ehtii niin voidaan vähän muutakin kuopia ennen sepeliä.

Siispä hitusen kasin jälkeen kone starttasi ja kaavittiin ylös kaupungin tontin puolelta (siltä vuokratulta alueelta) viisi vanhan kaivon rengasta. Ne oli päätetty ottaa hyötykäyttöön ja maaurakoitsijan ehdotuksesta ne laitettiin pohjoisreunalle tonttiojaa reunustamaan. Vaimolta kun oli vielä tullut mahtikäsky että niistä tulee istutusaltaita/kasvimaita lapsille niin ei muuta kuin upottamaan niitä rinteeseen. Vähän kuopimista, vähän tasoitusta, rengas paikalleen. Sitten pikkuisen vatupassia ja kauhalla suoraksi painelua ja seuraavaan renkaaseen. Lopputulokseen olen hyvin tyytyväinen.

Renkaat paikallaan. Vasempaan reunaan jää siis tonttien välinen oja/valumaura vesille. Toimivat siis hyvin muurina siihen suuntaan.

Renkaat paikallaan. Vasempaan reunaan jää siis tonttien välinen oja/valumaura vesille. Toimivat siis hyvin muurina siihen suuntaan.

Siinä ne istutusaltaat nyt ovat. Hieman ulkonevat tästä suunnasta, mutta pintamaata vaille joten hitusen vielä häviävät alemmaksi.

Siinä ne istutusaltaat nyt ovat. Hieman ulkonevat tästä suunnasta, mutta pintamaata vaille joten hitusen vielä häviävät alemmaksi.

Siitä sitten Maa-Mikko porhalsi jatkamaan sivutäyttöjen tekemistä ja piakkoin tulikin jo sepelikuorma. Itse painelin yläkertaan auttelemaan viimeisissä harkkoriveissä ja U-harkkojen kiinnittelyssä. Puolen päivän tienoilla alkoi näyttää siltä, että runkoharkot tosiaan loppuu kun ei ollut vieläkään tullut se yksi lisälava joka tilattiin. Soittelin sen perään jo aamupäivästä ja lupaus oli kuitenkin että tulee tämän päivän aikana. Lähdinpä siitä odotellessani rautakauppaan hakemaan betonia U-harkkorivin lopun valua varten. Osahan siitä valettiin jo ylityspalkkien yhteydessä. Kaiken kaikkiaan kuljetin tontille 50 säkkiä betonia ja saatiin valuhommat käynnistymään. Silloin tuli kauan odotettu soitto ja lupaus että harkkolava on puolen tunnin päästä tontilla. Saatiin se juuri sopivasti sillä lavan saapuessa oli juuri hetkeä aiemmin loppunut ehjät harkot tontilta ja olimme noin 15 harkkoa vajaana. Nyt lavassa tuli 30 harkkoa joten jokunen jäi yli.

Saimme siis tänään kaikki seinät ylös saakka, kaikki U-harkot paikalleen ja valettua sekä sivutäytöt tehtyä. Yläkerrasta tänään unohtui ottaa kuvat valmiista seinästä, mutta huomenna sitten. Aika reipas päivä kuitenkin.

Talo nyt rungon osalta kattotuoleja (ja päätykolmioita) vaille.

Talo nyt rungon osalta kattotuoleja (ja päätykolmioita) vaille.

Sivutäytöt tehty. Tuon verran jäi tilaa autotallin viereen. Enempää ei oikein uskaltanut kaivaa kun naapureiden viemärilinjat menee tuossa tontin reunaa pitkin. Mahtuu kulkemaan hyvin, mutta ei siihen esim. peräkärrypaikkaa mahdu.

Sivutäytöt tehty. Tuon verran jäi tilaa autotallin viereen. Enempää ei oikein uskaltanut kaivaa kun naapureiden viemärilinjat menee tuossa tontin reunaa pitkin. Mahtuu kulkemaan hyvin, mutta ei siihen esim. peräkärrypaikkaa mahdu. Muuria vielä tuohon nousevan rinteen eteen niin saa jyrkemmän nousun siihen.

Takaosa täytetty. Maata olisi voinut olla vaikka vähän enemmänkin, mutta kyllä tuolla pärjää. Vähän multaa vielä pintaan ja isompaa murkulaa seinän viereen. Etualalla näkyvä salaojakaivo vaatii vähän vielä jatkamista.

Takaosa täytetty. Maata olisi voinut olla vaikka vähän enemmänkin, mutta kyllä tuolla pärjää. Vähän multaa vielä pintaan ja isompaa murkulaa seinän viereen. Etualalla näkyvä salaojakaivo vaatii vähän vielä jatkamista.

Talon pohjoisreuna.

Talon pohjoisreuna.

Tämänkin sivun täytöt toistaiseksi ohi. Tämä jää vielä nähtäväksi kuinka toteutan pengerrykset/porrastukset. Todennäköisesti parilla muurilla.

Tämänkin sivun täytöt toistaiseksi ohi. Tämä jää vielä nähtäväksi kuinka toteutan pengerrykset/porrastukset. Todennäköisesti parilla muurilla.

Tässä tuo piha-alue pohjoispuolella. Iso tila siihenkin jäi. Siihenkin vielä pintamaata ja seinän viereen isompaa kiveä. Tänne tuon nurkan lähistölle pitäisi saada maalämpökaivokin.

Tässä tuo piha-alue pohjoispuolella. Iso tila siihenkin jäi. Siihenkin vielä pintamaata ja seinän viereen isompaa kiveä. Tänne tuon nurkan lähistölle pitäisi saada maalämpökaivokin.

 

 

Kattotuolivalmius lähenee

Loppuviikosta päästiin ylityspalkkien valun jälkeen muuraamaan harkkoja siihen päälle. Nimenomaan muuraamaan siis. Eli kun tietenkään betonipintaa ei niin tasaiseksi saa, että voisi millin ohutsaumalla mennä, niin pitää käyttää tavallista muurauslaastia kuten ensimmäisen kerroksen kanssa. Ja arvatkaapa vaan oliko ylityspalkki juuri sen muurauslaastin mentävän noin 1-1,5 cm liian korkea siihen että oltais saatu mennä suoraan kokonaisella harkolla. No tietenkin. Eli siis perjantain olin pääasiassa sahan kimpussa. Napsin pois jokaisesta harkosta etuseinän ylityspalkkien osalta sen sentin. Jälleen taputan itseäni selkään, että tuli saha hankittua. Arviolta noin 30-40 harkosta tuli sahattua se reilu sentti pois. Sen jälkeen sitten ulko- ja sisäreunaan laastia ja väliin uretaania (kiinnittämään harkko ylityspalkin eristeeseen ja katkaisemaan kylmäsilta).

Päästiin siis etuseinä paahtavassa kuumuudessa riville 12 saakka ja vähän alkuun eteläsivun ikkunoissa. Siellä tuli palkin päälle 12 senttinen siivu, joten yhdestä harkosta saikin kaksi kappaletta kun tarkasti sahasi. Tuli myös päivän aikana tekstari, että yksi ylimääräinen harkkolava olisi tulossa lauantaina. Itsehän olin silloin töissä, joten koskaan en puhelua kuskilta saanut ja vaikka kundit kävivät muutaman tunnin lauantainakin muuraamassa niin ei ollut harkkolavaa tullut. Oli oikein jätetty vaneriin ohjeistus mihin laskea lava, mutta ei niin ei. Laskinpa että noin 76 harkkoa vielä menisi ja tontilla ehjiä on noin 55. Joten yhden lavan 30kpl olisi oikein tarpeen. Toivottavasti tulee maanantaina. Silloin saataisiin seinät varmaan loppuun asti ja pääsisi asentelemaan loput U-harkot paikoilleen.

Oli vaan sen verran kova paahde että noin klo 15 ruvettiin lopettelemaan. Vähän toisaalta oli pakkokin kun muurauslaasti alkoi uhkaavasti loppua ja viimeiselle uretaanipurkillekin kävi köpelösti. Siitä sitten kotiin ja kylmään suihkuun.

Perjantaina saatiin nämä paikalleen.

Perjantaina saatiin nämä paikalleen.

...ja makkarin ylityspalkin päälle myös kivet.

…ja makkarin ylityspalkin päälle myös kivet.

DIY: Tuollainen paljastui vadin alta. Vielä pitää vähän jalkoja tasata ja ehkä sävyttää ja sitten jokin primeri tai muu pinta sitomaan betonin pölyt. Ideoita?

DIY:
Tuollainen paljastui vadin alta. Vielä pitää vähän jalkoja tasata ja ehkä sävyttää ja sitten jokin primeri tai muu pinta sitomaan betonin pölyt. Ideoita?

DIY: Palli joka ei ollutkaan palli vaan ilmeisesti yöpöytä.

DIY:
Palli joka ei ollutkaan palli vaan ilmeisesti yöpöytä.

Perjantaina työmaan viimeinen uretaanipurkki sitten tietenkin tipahti maahan ja poksahti. Eipä sitten muuta kuin päätettiin lähteä kotiin ja itse rautakaupan kautta.

Perjantaina työmaan viimeinen uretaanipurkki sitten tietenkin tipahti maahan ja poksahti. Eipä sitten muuta kuin päätettiin lähteä kotiin ja itse rautakaupan kautta.

Tänään käyty katsomassa ja pojat olivat saaneet tällekin sivulle leikatut harkot paikalleen. Vielä ylin kerros ja U-harkkorivi tuohon päälle.

Tänään käyty katsomassa ja pojat olivat saaneet tällekin sivulle leikatut harkot paikalleen. Vielä ylin kerros ja U-harkkorivi tuohon päälle.

Keittiön pikkuikkunakin saanut leikatut harkot päälleen. U-harkkoa vaille.

Keittiön pikkuikkunakin saanut leikatut harkot päälleen. U-harkkoa vaille.

Takasivulla vielä pari riviä matkaa maaliin. Eka leikattuja harkkoja ylityspalkkien päälle ja sitten kokonainen rivi ylimmäksi.

Takasivulla vielä pari riviä matkaa maaliin. Eka leikattuja harkkoja ylityspalkkien päälle ja sitten kokonainen rivi ylimmäksi.

Tsupparointia ja valuja

Keskiviikko keturalleen…

Eilinen päivä oli yksi rakennusajan turhauttavimpia. Juuri mitään en itse saanut aikaan muuta kuin rautakaupasta toiseen ajamista. Aamu alkoi lähirautakaupan kautta. Kävin pilkkomassa muutaman 12mm harjateräksen sopiviksi pätkiksi ja ostin lisäksi sidontalankaa ja pari metallilaikkaa. Ne kun sain tontille, niin siellä ruvettiin miettimään mitä kaikkea tarvitaan kattoristikoiden asentamiseen. Tai ennemminkin jo ennen niiden asentamista että saadaan mm. alaohjauspuut paikalleen jne. Siitä sitten taas pitkän ostoslistan kanssa lähirautakauppaan josta lopulta mukaan tarttui oikeastaan vain ankkurinauloja, jokunen kulmarauta sekä puutavara alaohjauspuita varten. Puuttumaan jäi mm. solumuovikaista alaohjauspuun ja betonitäytteisen U-harkon väliin kun ei löytynyt sopivan leveää.

Tavarat tontille ja taas miettimään mitä muuta tarvitsee ensi viikolla jos pääsisi kattotuoleja asentamaan. Lautaa jäykistyksiin… paljon. Kulmarautoja lisää jo ostettujen lisäksi 132kpl. Kymmenen säädettävää pilarikenkää, naulapyssyn nauloja, kaasua, lisää ankkurinauloja ynnä muuta. Päätinpä sitten pyytää koko läjästä tarjouksen Karkkilan Rautiasta jälleen, V. Leinolta. Sieltä tulikin nopeasti vastausta ja järkihintaan tavarat toimitettuna tontille. Pitäisi tulla huomenna.

Tästä taas liikenteeseen hakemaan toisesta rautakaupasta sopivan leveää solumuovikaistaa pari rullaa (2x50m). Ne kun sain tontille jotta pojat pääsivät laittamaan saunalle alaohjauspuita paikalleen, huomasin että aiemmin ostamani kulmaraudat eivät kelvanneetkaan. Olin ostanut normaaleita kun piti olla vahvistettuja. Ei kun taas google kuumaksi ja etsimään mistä ylipäätään löytyy kuvissa olevia kokoja ja mihin hintaan. Noh, tietenkin samasta kaupasta josta olin juuri varttia aikaisemmin tullut. Joten takaisin sinne. Tämän reissun jälkeen onneksi ei enää tarvinnut asioille lähteä, mutta huomasin että kello oli jo 14 enkä ollut ehtinyt/muistanut taaskaan missään välissä syödä.

Päivän päätteeksi työmaalla kuitenkin kaikki saatiin valmiiksi seuraavan aamun valua varten.

Torstai toivoa täynnä…

Tänään aamulla valu alkoi klo 7:30. Tavaraa oli tilattu 2,5m3. Olin laskenut menekiksi 2,11m3 ylityspalkkeihin ja saatiin edellisenä päivänä noin puolet talon U-harkoista paikalleen varmuudeksi jos jää ylijäämää. Valutoiminta oli ripeää ja 50 minuuttia aloituksesta olimme lähes valmiit, auto putsattuna ja tekemässä lähtöä. Putkesta tuleva massa loppui puolivälissä viimeistä ylityspalkkia joka oli meidän makkarin liukuoven parimetrinen palkki. Tasoittaessa muita palkkeja saatiin ämpäreillä siirrettyä ylimääräiset massat sinne ja sekin saatiin täyteen. Tämän lisäksi Betsetin betonikuski valutti ystävällisesti kaiken lopun massan maahan levitetyille vanereille josta sitten saatiin vielä ämpärijumpalla sen verran paljon tavaraa, että paria metriä vaille kaikki asennetut U-harkotkin saatiin valettua. Voisi siis sanoa, että määrä oli tällä kertaa aivan täydellisen optimaalinen!

Eteläsivulla palkkeja.

Eteläsivulla palkkeja.

Kylppärien ikkunoiden palkit.

Kylppärien ikkunoiden palkit.

Olkkarin ikkunan ylityspalkkia.

Olkkarin ikkunan ylityspalkkia.

Palkit valettu ja tässä jo mennään iltapäivässä. Sen verran kuumaa oli että kastelin muotit ja palkit ennen kotiin lähtöä.

Palkit valettu ja tässä jo mennään iltapäivässä. Sen verran kuumaa oli että kastelin muotit ja palkit ennen kotiin lähtöä.

Viimeinen ylityspalkki jossa massa putkesta loppui. Saatiin sekin valettua.

Viimeinen ylityspalkki jossa massa putkesta loppui. Saatiin sekin valettua.

Meidän makkarin seinällä saatiin pitkät pätkät U-harkkoakin valettua.

Meidän makkarin seinällä saatiin pitkät pätkät U-harkkoakin valettua.

Tämän lisäksi kotoa tuli pieni DIY-projekti. Jossain lehdessä oli betoninen jakkara… tuli käsky yrittää samanmoista ja aamulla eteisessä odotti vati sekä kolme jalkaa. Niistä nyt sitten yritin vauhdissa väkertää jotain järkevää. Sain vadin täyteen massaa, työnsin sinne sisälle rautaa halkeilun estämiseksi ja lopulta kasailin pienen kehikon ympärille jalkoja tukemaan. En nyt mene vannomaan että tuleeko tästä mitään, mutta katsotaan. Jalat ehkä joutuu irrottamaan ja myöhemmin liimaamaan paikalleen, mutta voihan tämä vaikka onnistuakin. 🙂

DIY: Palli. Vati täynnä betonia ja vähän rautaa, tikut suurinpiirtein keskipisteestä merkkaamaan jalkojen paikkaa.

DIY:
Palli. Vati täynnä betonia ja vähän rautaa, tikut suurinpiirtein keskipisteestä merkkaamaan jalkojen paikkaa.

DIY: Palli. Kehikkoa ympärille ja jalat jotakuinkin paikalleen. En tosiaan tiedä onnistuuko jalat noin, mutta onpahan valmiit reiät ainakin sitten jos nuo kepukat joutuu ottamaan pois.

DIY:
Palli. Kehikkoa ympärille ja jalat jotakuinkin paikalleen. En tosiaan tiedä onnistuuko jalat noin, mutta onpahan valmiit reiät ainakin sitten jos nuo kepukat joutuu ottamaan pois.

Kundit lähtivät valun jälkeen vapaalle mutta itse jäin vielä jokuseksi tunniksi hikoilemaan. Edellisenä päivänä oli hieman aloitettu kylmän varaston tasoitusta, tärytystä ja ekoja styrokseja laitettu paikalleen. Tänään sitten yksikseni rauhassa asentelin styroksit paikalleen ja päätinpä hoitaa raudoituksetkin. Nyt puuttuu vielä raudoituskorokkeet, mutta muuten siitä tuli aika hyvä. Sen jälkeen kotiin ja asentamaan lapsille uima-allasta. Joten tänään oli hyvä päivä.

Varaston lattia styroksoitu ja verkotettu. Reunalla kiertää 8mm harjateräs reunavahvistuksena.

Varaston lattia styroksoitu ja verkotettu. Reunalla kiertää 8mm harjateräs reunavahvistuksena.