Keittiösuunnittelua: Petikon Puustelli vol. 2

Torstaina 1.8. kävimme katsomassa Puustellin piirrustuksia. Keittiö näytti hyvältä, siinä saarekkeen pituudeksi oli laitettu 1500mm. Jättää enemmän tilaa kävellä ympärillä.

KHH…

…oli aika kiva. Koska tilaa on paljon ja se käytetään pääasiassa pyykinkäsittelyyn, niin tultiin tulokseen että vain yhdelle seinälle tulee yläkaappeja. Toiselle seinälle voi laittaa pari avohyllyä ja ehkä jotain pirteää tapettia/maalia tai jonkin kuvan. Tuomaan kellarin uumeniin hieman kauneuttakin. Yhteen kohtaan tason alle jätetään myös tyhjää, jonne saa pyykinkuivaustelineen pois tieltä kokonaisena. Se oli vähän kysymysmerkki kun kukaan meistä ei muistanut minkä korkuisia ko. telineet ovat. Netistä kuitenkin tarkistin että aika perusmallin teline on 83,5cm ja tason alle jäisi näillä näkymin 87cm. Eli mahtuu.

Pyykkikuilun syvennykseen tulisi kalustetoimittajalta vain ovet. Sisäosa rakennetaan itse. Eli hyllytaso jonne pyykki tippuu ja sen alle 4kpl koreja johon sen saa lajiteltua. Luulen että siitä tulee ihan hyvä ja käytännöllinen. Väritykseltään tila tulee olemaan samaa tyyliä keittiön (ja muun talon) kanssa eli mattavalkoiset kaapit, metalliset ovenkahvat ja tumma taso. Tässä tarjouksessa antrasiitin värinen laminaattitaso.

Makuuhuoneen kaapit

Lasten huoneisiin tulee korkeat vaatekaapit kolmella rungon pätkällä. Ovet valkoiset ns. normaaliovet. Kahteen huoneista ei oikein kunnolla mahdu kuin 50+50+40 -kokoiset kaapit (se saattaa hieman haitata vaihtoehtoista hankintaa esim. Ikeasta). Yhteen sitten menee se 150cm. Tarkoitus olisi että yksi kaappi on roikkuville vaatteille kahdella tangolla, yksi koritäytteinen ja viimeinen hyllyillä. Saa lautapelit ja muut romut piiloon.

Vaatehuone

Vaatehuone oli hankala. L-muotoinen kaapisto tuo nurkkaongelman. Ihan vinokulmapalikalla jäisi tosi vähän muita kaappeja. Ratkaisuksi keksittiin 120cm syvä kaappi johon tulee 60cm ovi. Eli takanurkkaan voi laittaa vähän käytettävät iltapuvut, juhlapuvut ynnä muut. Kulman molemmin puolin tuli tankokaappeja sekä korikaapistot molemmille meille. Omalle puolelleni vielä housuteline.

Eteinen

Eteiseen tulisi ovelta käsin oikealle katsottuna ehkä ensin korkea kaappi jonne tulisi pipot, hanskat ym. sälä. Sitten tulisi pitkähkö penkki jonka alle kenkäsäilytystä. Sitten liukuovikaapisto jossa myös säilytystila alakerran keskuspölynimurin letkulle. Tämä oli nyt sitä pikaisesti kasaan heitettyä osuutta, joten menee varmaan vielä tarkempaan syyniin.

mitä se sitten maksaa?

Kun lähdimme suunnittelukäynnin jälkeen (ensikäynnillä) kotiin, pohdin ääneen mitähän mahtaa tulla kiintokalusteiden kokonaishinnaksi kodinkoneineen. Heitin rukkasella 25 tonnia. Hieman nauratti kun tarjous tuli nenän eteen: 25.120€ 😀

Siinä on aika suuri hintalappu kodinkoneilla, joissa oli mm. laskettu Festivon viinikaappi ja Siemensin integroitu kahviautomaatti mukaan (mahdollinen luksus-optio edelleen). Itse kalusteet koko taloon (pl. kylppärit) kustantaisi siis n. 14.300€. Siitä keittiön osuus näyttäisi olevan vajaa 6.500€, KHH 2.750€, VH 1.600€ ja makuuhuoneet noin 850€ per huone.

Hetihän se rupesi mietityttämään että jos tämä on Puustellin hinta, niin mikähän on Ikea -hinta. Sitäkään vaihtoehtoa kun ei ole suljettu pois. Ei muuta kuin Ikea-planner käyntiin ja samankaltaista väsäämään. Yksi ongelmallinen kohta tuli kun piti apteekkarin kaappi löytää. Omaan silmääni ei sellaista osunut. Se saattaisi olla jopa ns. Deal breaker.

Laskuri antoi Ikea-keittiön hinnaksi samankaltaisena noin 4.500€. Joten täytyy sanoa, että ei mikään mahdottoman suuri ero. Pyysin myös erään tuttavan kautta hinta-arviota vastaavankaltaista kodinkonepakettia varten ja se oli noin reilun tonnin halvempi kuin Puustellin ”0-katteella” tulevat hinnat. Eli sillä kodinkonepaketilla Ikea-keittiö olisi noin 11.300€ ja Puustelli 13.800€. Puustelli aivan mittojen mukaan, Ikea heidän standardimitoilla jotka eivät aivan kohdalle osuneet. Sekä tietty apteekkarinkaapin puute (mekanismihan maksaa muutaman satasen).

Vaatehuoneeseen ei kulmaratkaisua saisi Ikeasta ilman seinien siirtelyä tai hirmuisen suurta hukkatilaa ja se ei mielestäni ole järkevää. Lasten makkarit voisi ehkä saada puoleen hintaan Puustelliin verrattuna. No, katsotaan. Meillä on vielä pitkä kilpailutusurakka edessä, joten hinnat voivat vielä muuttua itse kullakin toimijalla.

Valaistuspohdintaa: päivänvalovalaistus ja epäsuora valaistus

Tehtiin heinäkuussa myös pieni ekskursio tuonne Turkkuseen. Käytiin tuttavilla kahvilla ja siitä jatkoimme minun mielenkiinnon vuoksi AD-lux:in täyden spektrin päivänvalonäyttelytilaan. Tuli luettua heidän sivuiltaan pitkät pätkä päivänvalon eduista ja valaistussuunnittelusta ylipäätään. Täytyy sanoa, että kyllä siellä ainakin omaan asiaansa uskotaan. Suunnitteluoppaassa on hyvin mainittu alussa että ” suhtaudu kriittisesti kaikkiin saamiisi valaistusehdotuksiin, myös tähän valaistusoppaaseen…”. Lause jatkuu vielä pitkälti, mutta ihan hyvä vinkki.

Mielestäni heillä on paljon hyviä argumentteja vaikka välillä opaskin menee melkoisen hurmosmaisesti oman asian esittelyn puolelle. Ajatuksia se varmastikin herättää. Itse voin ainakin sanoa, että osittain tieto lisää tuskaa. Aiemmin mietin että hyvä valaistus on paljon spotteja katossa. Nyt kun aiheesta on hieman lukenut, niin asuntomessuillakin huomasin kuinka itseäni alkoi häiritsemään pienten spottivalojen pistemäinen häikäisy. Spotit kyllä edelleen mielestäni ajavat asiansa kohdevaloina, kun jotakin haluaa korostaa. Mutta silloin täytyy miettiä miten niitä suunnataan tai suojataan jottei tule tarpeetonta häikäisyä. Meille niitä ei tule yleisvalaistukseksi. Koska joka tapauksessa kattoon tulee alaslaskuja niin näillä näkymin niitä hyödyntäen tulee myös tehtyä paljon epäsuoraa valaistusta. Yleisvalaistusta varten voisi ehkä myös käyttää hieman isompia ledipaneeleita:

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Täyden spektrin päivänvalovalaistusta kun katsoi näyttelytilassa, niin täytyy myöntää, että itseäni värisävy miellytti. En ole oikein koskaan pitänyt kellertävästä valosta muuten kuin takassa/nuotiossa. Onhan siinä myös oma pointtinsa, että miksi valita hirmu tarkkaan millainen valkoisen sävy seinään tulee jos sitten valaistaan se kuitenkin keltaiseksi. En myöskään kokenut 5500K valaistusta mitenkään kylmäksi. Se oli… noh, mieleen tulee ehkä: normaalin sävyistä. Eli asiat ja etenkin värit näyttivät siltä miltä pitääkin. Mutta eri valaistustilanteita varten haluan kyllä ehdottomasti mahdollisimman paljon himmennettäviä valoja.

Hinta?

Mitähän tällainen valaistus sitten maksaa versus ns. normaali halogen/ledispotti -valaistus? Kun hinnastoa ko. firmassa katsoo, niin eihän ne yksittäin halpoja ole. Jos kuitenkin taas toteuttaa epäsuoraa valaistusta paljon ja yhteen asuinkerrokseen ei tule 40-60 kpl spotteja ja niiden runkoja, niin ei valaistus välttämättä hirmuisen paljon kalliimmaksi tule tällä tavalla. Ledispotitkaan eivät nykyään ilmaisia ole ja toisaalta vaikka halogenit GU10 kannalla voi vaihtaa myöhemmin ledeihin, niin se on vaan kustannusten siirtämistä myöhemmäksi ja kokonaisuudessaan voi olla että tulee kalliimmaksikin. Tokihan valaistuksen voisi tehdä ihan perinteisesti. Laittaa joka huoneeseen vain yhden kattovalaisimen paikan ja olkkariin ehkä kaksi. Mutta kun en halua. 🙂

Tässä nyt kokeillaan pikkuhiljaa itse suunnitella valaistusta näiden ajatusten siivittämänä. Alun perin mietin että voisin ottaa erillisen valaistussuunnittelijankin tähän, mutta kun on nähnyt aika paljon suunnitelmia niin tuntuu että vielä aika vallitseva ajatusmaailma on tuo spottitaivas. Jos nyt vaikka yritettäisiin tehdä ajatustyö tässä kohtaa itse ja katsotaan mihin se riittää. Melko selkeät visiot kuitenkin jo on.

 

Keittiösuunnittelua: Petikon Puustelli

Suunnittelukierroksemme jatkui seuraavaksi Puustelliin. Suunnitelma lasten hoitoineen oli hyvä. Kaksi vanhempaa vekaraa toimitettiin Mummin luokse leikkimään ja suunnitteluaika oli varattu nuorimmaisen päikkäriaikaan. Oli selkeästi mietitty kuinka ajomatkalla Petikkoon kaveri nukahtaa ja sitten vaan siirretään rattaisiin, tehdään pieni lenkki ja päästään suunnittelemaan yhden nukkuessa. No ei todella!

Alku meni hyvin, poitsu nukahti autoon. Siirrettäessä rattaisiin havahtui kuitenkin sen verran että sitten Petikon taustamelussa rupesi kaikki kiinnostamaan: ”AUTO! AUTO! AUTO! AUTO!”. Eipä siitä nukkumisesta mitään tullut. Suunnittelu alkoi kuitenkin hyvin. Ensimmäinen 1h 20min meni ihan kivasti ihmetellen ja eväitä mussutellen. Viimeinen puoli tuntia meni sitten vikisten ja häiriköiden. Onneksi sentään ajatuksen kanssa saatiin katsottua keittiö ja khh läpi. Vaatekaapistot mentiin aika vauhdilla.

Keittiön suunnittelussa lähdettiin aikalailla jo aiemmin hioutuneesta ajatuksesta (ks. edellinen postaus aiheesta). Kodinhoitohuoneessa sitten käytettiin hieman aikaa enemmän ja saatiin vaatekaappitilatkin taustahäiriöstä huolimatta käytyä läpi. Oli ihan kiva kyllä valita kaapinovia (aika perus matta-valkoiset) sekä katsoa läpi eri vetimiä. Kodinkoneetkin pakettiin heitettiin, mutta luulen että erinäisten tuttujen kautta löytyy kontakteja joiden avulla saadaan koneiden hintaa hilattua alemmaksi.

Lopuksi sovittiin että kuvat olisi katsottavissa vajaan viikon päästä suunnitteluajasta. Suunnittelijasta jäi jälkikäteen jännä fiilis. Pätevältä vaikutti ja meidän ajatusten kanssa hän oli hyvinkin nopeasti samalla aaltopituudella, mutta henkilönä hieman… hassu 🙂 Positiivisella tavalla siis. Mielenkiinnolla jäämme katsomaan mitä kuvista tulee.