Ensimmäisiä pihan siistimisiä

No joo. Ei ehkä ole kuitenkaan tarkoitus blogissa kertoa joka kerta kun tulee käytyä nurmikko ajamassa, mutta ehkä ensimmäisen kerran voi mainita 😉

Tuli piipahdettua tontilla ja vaikka olemassa oleva piha on melko sammaloitunutta nurmea, niin aika valtoimenaan siellä kasvaa ruohoa sekä voikukkaa ynnä muuta rikkaruohoa. Yritin eilen vähän työnnettävällä ruohonleikkurilla, mutta eihän siitä mitään tule! Rikkaruohot ja oksat tukkii pyörivän terän kokoajan ja homma tyssää ennen kuin ehtii edes alkaakaan. Jotain muuta siis keksittävä, sähköä tontilla kun ei vielä ole.

Harkinnassa on jo käynyt kunnon raivaussahan hankintakin, mutta ehkä vielä ei olla siinä pisteessä. Ei oikein tiedä mitä ensinnäkin hankkisi. Jotkut paremmat merkit kuten Husqvarna, Stihl, Jonsered yms. maksavat sellaista 400-700 euroa, enkä näe tässä vaiheessa mitään järkeä sellaista hankkia. Halpiksia kuten Hyundai, Glanspower ja Handai taas saisi noin 140-200 euron hintaan, mutta vähän epäilyttää että kuinka ne kestää ja etenkin jos rikkoutuu, kuinka löytyy osia ja korjauspaikkoja. Ehkä siis ei vielä ole raivaussahan aika.

Tänään tuli sitten lainattua anopilta akkutrimmeriä mikä nyt alustavasti vaikuttaa riittävältä. Isommat vesakot menkööt oksasaksilla ja rikkaruohot trimmerillä. Harmi vaan että edellinen lainaaja oli jättänyt molemmat akut aika tyhjäksi, joten kokeilu jäi kahden akun voimin noin 5 minuutin mittaiseksi. Pihasta siistimmäksi sai ehkä 1/50 osan. 🙂

Jokusen tunnin latauksen jälkeen uusi yritys ja täydehköllä akulla meni jo hieman paremmin. Vieläkään ei tullut valmista. Toinen akku ladatkoon yön yli ja katsotaan josko joku toinen päivä menisi jatkamaan.

Lähtötilanne:

Ryteteikköä ja vanhoja oksia

Voikukkaa voikukan perään

Työnsarkaa
Ylärinteessä odottaa vielä vähän lisää työtä.

 Osa alueesta trimmattu:

Tänään tuon verran,

Nyt hieman siistimpänä. Raja menee tuolla omppupuiden edustalla.

Puushowhun valmistautuminen…


…vaatii hieman muutakin kuin vankkaa henkistä latautumista asian tiimoilta. 
Pikkuhiljaa olen sekä henkisesti että konkreettisesti alkanut valmistautumaan kesän tulevaan koetokseen. Ensimmäinen konkreettinen asia hankintalistalla oli riittävän tehokas moottorisaha. Sahasin kauan edestakaisin uuden ja käytetyn hankkimisen välillä, mutta lopulta päädyin käytettyyn. 
Löysin Vantaan Siemen ja Kone -liikkeestä käytetyn Stihl -merkkisen moottorisahan sopuhintaan eli noin puolet siitä mitä vastaavan kokoluokan uusi kone maksaisi. Eli luokkaa parisen sataa euroa vs. noin 500 euroa. Koneessa on tehoa 2,1KW ja kuutioita 41,6. Pitäisi siis riittää meikäläisen tarpeisiin.
MS 240
Stihl MS240
Seuraavana hankintalistalle päätyi kunnon halkaisukirves. Lueskelin hieman vertailuja ja Tekniikan maailman vai olikohan Rakennusmaailman arvosteluita ja aika nopeasti päädyin tulokseen: Fiskars on merkki, mutta kumpi sopisi paremmin: X25 vai järeämpi X27?
Lopulta päädyin ostamaan X25 -mallin kirveen sillä että pituutta siinä on 722cm X27:n 915cm vastaan ja koin että järeämpi voisi olla jopa turhan massiivinen omaan makuuni. Tarkan hintavertailun tuloksena hankin sen paikallisesta Prismasta, sillä hinnat lienevät tarkkaan vahdittuja. Ainoastaan muutaman euron eroja ja nekin aina keskimääräisestä hinnasta ylöspäin. Nytpähän tuli edes S-bonukset kaupanpäälle.
Fiskars X25
Fiskars X27
Seuraavana hankintalistalla on sitten turvavarustusta moottorisahailuun. Ajattelen sen näin, että ei mitään järkeä vaarantaa loppuelämän normaalia toimintakykyä taikka työkykyä sen takia että säästää parisataa euroa tuollaisessa ”ei-niin-oleellisessa” -asiassa. Netistä löytyy esimerkiksi mielenkiintoinen Stihlin opetusvideo missä näytetään kuinka moottorisaha leikkaa farkkujen ja niiden sisällä olevan puun läpi kuin veitsi voista. Sitten metsuri kiepauttaa moottorisahansa omaan reiteensä… viiltosuojahousujen ansiosta terä pysähtyy samantien ja tuskin tulee edes mustelmaa. Ihan herättävä videonpätkä sunnuntaisahailijoille 😉 Ajattelin siis hankkia valmiin Stihl -paketin jossa tulee viiltosuojahousut, metsurin saappaat, hanskat ja visiiri-kuulosuojain-kypärä. Hintaa vertailun jälkeen noin 215-250 euroa.