Kuten monessa muussakin blogissa, myös tässä tulee kirjoitus Asuntomessuista. Jokainen kun tykkää eri asioista siellä ja kiinnittää huomionsa eri asioihin niin voisi melkein todeta että bloggaukset ovat ”same same but different”.
Jännä myös huomata miten oman projektin vaiheiden mukaan menee myös kiinnostuksen kohteet. Viime vuodelta muistan että tuli tutkittua paljon pohjia, julkisivuja ynnä muuta rakenteisiin liittyvää. Sekä tietenkin valaistusta. Kaikki oli työn alla silloin. Nyt kun niistä on vähän edettu, alkoi tällä kertaa kiinnostamaan enemmän pintamateriaalit ja pihat. Kaukana meidän todellisuudesta mutta askeleen lähempänä kuin viime vuonna.
Itse messuilla oli melko vähän porukkaa, mutta siihen vaikutti varmaan paahtava helle. Oli todella kuuma päivä ja itsekin huomasi että rupesi loppua kohti veto loppumaan.
Tässä kuitenkin nyt sitten meidän huomioita, annetaan kuvien puhua puolestaan:

Talo 2 – Cube 170 Sisustuksellisesti tämä talo tarjosi meille eniten mielekästä katsottavaa. Vaimo tykkäsi etenkin matosta ja onkin meille nyplännyt vastaavanlaisia.

Talo 2 – Cube 170 Tuntuu että tällä hetkellä myös meillä on vähän tuollainen rustiikkinen maku. Lamppu olisi aika passeli siihen.

Talo 2 – Cube 170 Virkattuja mattoja. Tunnelma todella kiva tässä huoneessa. Harmahtava lattia on myös aika magee, mutta ehkä hitusen liian harmaa meille.

Talo 2 – Cube 170 Rustiikkisia (tai sen näköisiä) huonekaluja oli useammassakin talossa tänä vuonna. Tämä lipasto on kuitenkin aika hieno. Keinuhevonen sopii tyyliin.

Talo 2 – Cube 170
Verhot on aika hauskat. Tähtikuviot vaikuttaisi olevan nyt ”in”. En tiedä sitten kauanko jaksaisi niitä katsella.

Talo 2 – Cube 170
Tässä talossa pihallakin oli mielenkiintoista nähtävää. Kesäkeittiössä hauskat hyllyköt. Voisi ehkä toteuttaakin… vaikka saunamökkiin.

Talo 2 – Cube 170
Vielä yksi täältä. Idea hyvä. Pergola josta saa kangaskaton pois. Tämä oli jonkun Iskun tai Askon systeemi, mutta voisi tuollaisen harkita itsekin toteuttavan. Mietintään!

Talo 3 – Elämän lanka. Täällä tuli huomattua tuollainen laminaattitaso jossa on pientä elämistä. Harkintaan josko vastaavanlainen olisi meille sopiva eteisen penkkiin ja kodinhoitohuoneeseen.

Talo 3 – Elämän lanka. Tässä oli aika hauska tuo hyllykkösysteemi tuossa sänkyn vieressä. Toimii yöpöytänä. Meille on tulossa vastaavalla tavalla ”syvennetty sängynpääty”, mutta ei siis kaapistoilla eikä noin syvänä.

Talo 3 – Elämän lanka. Erillinen saunarakennus, mutta mikä oli hämmentävää… tästä takkahuoneesta (seinänläpi lämmitettävä kiuas) ei pääse kuin ulkokautta saunaan. Eli talvellakin on aina saunasta mentävä ulkokautta tänne istumaan. Ei sopisi meille.

Talo 3 – Elämän lanka. Saunassa kiinnosti tuo Aurinkokiukaiden tornikiuas. On nimittäin tosiaan seinän läpi lämmitettävä kuten meillekin tulossa. Ei itseasiassa pöllömpi ja kiviäkin menee 300kg.

Talo 4 – Omatalo Uniikki
Epäsuoraa valaistusta. Ihan kiva toteutus mutta omaan silmään kyllä vähän pis… keltainen.

Talo 4 – Omatalo Uniikki
Tässä tykättiin tuosta takan muodostamasta kokonaisuudesta. Ei nyt ehkä niinkään tuosta aaltoilevasta tasosta mutta voisi ehkä harkita jotain tasoa omaankin takkaan.

Talo 4 – Omatalo Uniikki
Sauna oli raikkaan vaalea. Me ei oikein pidetä synkän tummasta saunasta. Tulee tunkkainen olo.

Talo 4 – Omatalo Uniikki
Tämä itseasiassa oli meille uusi ajatus joka saattaa tulla toteutukseenkin. Tavallisen 10×10 laatan sijaan 15×15. Ei välttämättä tuollainen kuosi, mutta oli ihan kivan näköinen.

Talo 4 – Omatalo Uniikki
Hämmentävä huone. Väriä on tietyllä tavalla paljon mutta vähän. Vaikea sanoa mikä on se pääpointti kun on niin paljon erilaisia juttuja.

Talo 5 – Käpylä 221
Tässä ainakin omaa silmääni häiritsi kokonaisuuteen nähden jotenkin ylimitoitettu pallovalaisin.

Talo 6 – Passiivikivitalo Perhe
Meilläkin harkinnassa olevat/olleet betonitasot. Tähän paikallavalettavaan törmäsin jo aiemminkin netissä, mutta ihan hauska nähdä livenä. Hintatiedotkin oli julkaistu.

Talo 7 – Passiivikivitalo Leija
Kuraeteiseen ihan toimivan näköinen kuivausteline. Etenkin yläosa helpottaa rapavaatteiden kuivumaan ripustamista.

Talo 7 – Passiivikivitalo Leija
Tässä saunassa katselin että on muuten mukavan leveä ikkuna. Ajattelin kyllä josko vielä sen muutoksen tekisi meidän saunan ikkunaan. Olisi hieno.

Talo 7 – Passiivikivitalo Leija
Kylppäriin olisi kiva saada jokin syvennys. Tässä jotenkin tuntuu ihan kuin puuttuisi jotkin lasihyllyt tai jotain.

Talo 7 – Passiivikivitalo Leija
Ihan mielenkiintoisesti asemoidut suihku ja amme. Joskus kun pohjia piirteli, tuli tälläistäkin sommiteltua. Olisi voinut toimiakin siis.

Talo 10 – Kannustalon Lato
Olen jotenkin pitänyt itsestään selvänä että meille tulee valkoiset väliovet. Nyt vaimo oli hetken miettinyt josko kuitenkin jotain tämänkaltaista. Nähtäväksi jää…

Talo 10 – Kannustalon Lato
Makkarissa kuulemma vähän meidän sisustuksen värejä. Harmaata, valkoista ja puuta. Siihen tosin sitten jotain raikasta väriä korostukseksi.

Talo 10 – Kannustalon Lato
Tämä on hieno! Kiva mökkinuotion tunnelma. Voin kuvitella kuinka siistiä tuossa olisi istua iltaa liekkien loimussa.
Hyvät kuvat ja havainnot, tuleeko näille kuville vielä jatkoa talosta nro 10 eteenpäin?
Ai niin otsikossahan olikin vastaus, eli odotellaan…