Lomailua ja rakennesuunnittelua

Reilun kolmen viikon kesälomasta parisen viikkoa takanapäin. Kerrankin voi sanoa, ettei voi keleistä valittaa. Ainoastaan loma-aktiviteettien osalta voisi parantaa. Ensimmäinen viikko meni melkeinpä kokonaan muuttotouhuissa. Vanha kämppä on nyt käytännössä tyhjennetty ja tänään siellä ruvettiin jo siivoamaan luovutusta varten. Viimeistään viikonlopuksi saadaan näillä näkymin luovutettua se uusille omistajille. Eli noin viikon aiemmin kuin sovittiin.

Toinen viikko menikin sitten paremmin lomailun kannalta sillä olimme koko perhe mökillä. Aivan uskomattomat kelit! Kyllä lapset tykkäs kun oli järvessäkin parhaimmillaan 26,5 astetta. Mökiltä vaimon kanssa tehtiin yhden yön ekskursio Jyväskylään, Asuntomessuille. Siitä yritän kuvien kera laittaa huomenna kirjoituksen.

Rakennesuunnittelu alkaa

Tänään sain tehtyä valinnan rakennesuunnittelijan osalta. Yhteensä seitsemän tarjouspyyntöä, viisi vastausta ja niistä kolme oli tarjouksia. Päädyin nyt valitsemaan Raksakimpan vahvojen suositusten avustamana Arto Leppäsen. Hänen tarjouksensa oli kolmesta hintansa puolelta keskimmäinen, mutta aikataulu sopi hyvin meidän aikatauluumme ja yllättävää kyllä hieman kokemusta jopa löytyi Porothermista materiaalina. Hän myös tuntee hyvin Vantaan rakennusvalvonnan sillä on sijaistamassa siellä vielä hetken. Alustavasti oli puhetta että elokuun puolen välin tienoilla voisi ottaa kuvat työn alle ja varmaan kuun loppuun mennessä sitten olisi valmista. Nähtäväksi jää.

Rakennesuunnittelija

3 vastausta artikkeliin ”Lomailua ja rakennesuunnittelua

  1. Moi, meillä on suunnitteilla Porotontalo Turkuun, materiaalina Poroton T7.
    Porotherm oli ensin tarkastelussa mutta päädyin kuitenkin Porotoniin, pääosin pienemmän U-arvion vuoksi.

    Tarkoitus on dokumentoida projektia http://www.porotontalo.com osoitteessa.

  2. Terve. Olemme itsekin rakentamassa kivitaloa ja alkuperäinen idea oli käyttää porothermia. Tämän hetkinen rakennesuunnittelijamme ei kuitenkaan suositellut koska ei ollut vakuuttunut rakenteen kestävyydestä. Mielenkiinnolla odotan teidän jatkopäivityksiä aiheesta.

    • Se on tiiltä. Tiilitaloja on rakennettu jo ennen kuin muita harkkotaloja oli keksittykään 😉
      En ole itse oman projektin osalta huolissani vaikka en ole rakennesuunnittelija ammatiltani. Meille on kellariin tulossa kuitenkin jotain muuta materiaalia joten ainoastaan asuinkerros ja saunarakennus tulevat kokonaan Porothermista. Siihen päälle sitten kattoristikot ja tiilikatto. Ei kovin suuri kuorma siis. Katsotaan miten meidän rakennesuunnittelija hommaa lähtee toteuttamaan.

Kommentointi on suljettu.