Keittiösuunnittelua: Kvik

Viikon 32 perjantaina oli aika varattuna Tammiston Kvik-myymälään. Tällä kertaa oli kaikki lapset mukana ja nuorimmainen onneksi nukahti. Tapaaminen alkoi mielestäni vähän oudosti. Myyjä vaikutti hieman nuivalta ja ei niin hirveän kiinnostuneelta suunnittelusta. Katselimme yhdessä nopeasti mitä kaapinovia tulisi, millaiset kahvat ja sitten esittelin suunnitelmani (jonka olin jo etukäteen sähköpostilla laittanut). Tämän lopuksi suunnittelija lähti piirtämään keittiötä ja me jäimme pyörimään liikkeeseen.

Hetken päästä hän tuli sanomaan että raakile on valmis ja siirryimme pöydän ääreen yhdessä tuumin jatkamaan suunnittelua. Keittiön pyörittelyssä meni varmaan kolmisen varttia ellei hitusen ylikin. Kun se saatiin valmiiksi, kysyin että kuinkas sitten muut tilat. Vastaus oli että yleensä yhdellä ajalla suunnitellaan yksi tila. Päätimme kuitenkin jatkaa kun varattua aikaa vielä oli jäljellä.

Kodinhoitohuone tuli nopeasti kasaan. Eteisen kaapeissa vähän kompasteltiin, mutta saatiin ne valmiiksi. Vaatehuone meni melko rivakasti ja lasten kaapistöt heittämällä paikalleen. Yläaulan kaappikin sai muotonsa nopeasti. Kaikki siis saatiin suunniteltua ja myyjänkin asenne mielestäni parani homman edetessä. Ehkä ymmärsi pikkuhiljaa että tämähän saattaa johtaa kohtuu suureen kauppaan 😉

Kvikin suunnittelu näyttäisi perustuvan paljolti sille, että asiakas tekee osan työstä ja täytyy sanoa että tähänastisista suunnittelutapaamisista tämä oli kaikkein työläin ja raskain. Kolme vekaraa (puolestavälistä kaikki hereillä) ei tietenkään helpota asiaa, mutta katsotaan mitä tästä tulee. Positiivisin mielin odottelemme tarjousta joka on valmis varmaan parin viikon päästä. Täältä myös sai printattuja kuvia mukaan! 🙂

2 vastausta artikkeliin ”Keittiösuunnittelua: Kvik

    • Täytyy katsoa millainen tarjous tulee ja harkita kyseistä henkilöä. Kiitos vinkistä.

Kommentointi on suljettu.