Uusia kuvia arkkitehdiltä

Tänään sain arkkitehdin lähettämänä uusia kuvia. Niihin on nyt vaihdettu rungon materiaaliksi Porotherm-kennoharkko ja julkisivuun grafiitinmusta/tummanharmaa rappaus. Saunarakennus on ollut tarkoituksena tosiaan rakentaa jälkijunassa, joten sitä helpottamaan saunarakennus tulee olemaan samanlaisella rungolla, mutta puuvuorauksella.

Hieman vielä jäi kysymysmerkiksi se, että millä tavalla rakennusteknisesti olisi järkevintä toteuttaa kellari. Aiemmin tiilivuorauksen ollessa ajatus, se olisi tehty porrastetusti niin että tiiltä olisi kahden kerroksen verran etuosassa ja yhden kerroksen verran takaosassa. Tämä olisi varmaan vaatinut myös kellariharkkojen ja aiemman suunnitelman mukaisten Terca-tiiliharkkojen yhteensovittamista. Nyt kun kantava ajatus on rappaus, voisi kellarin tehdä kokonaan samalla tavalla ja ontelot vaan päälle. Yläkerta tulisi silloin Porothermista. Tällä tavalla ainakin Wienerbergerin määrälaskentapalvelu asian laski ja luulen että olisi järkevin näin toteuttaakin.

Mutta… kuvat puhukoot puolestaan. Mielettömän suuria muutoksiahan näissä nyt loppupeleissä ei ole.

Talon julkisivut

Talon julkisivut

Lisää julkkareita

Lisää julkkareita

Pohjat

Talon pohjat. Seinärakenteen yksinkertaistuminen on helppo huomata.

Leikkauskuvat

Leikkauskuvat. Tässä on tosiaan vielä vähän kysymysmerkki tuon kellarin osalta.

Arkkitehdiltä tuli myös mielenkiintoinen juttu. Vantaalla on kuulemma tullut uusi määräys jonka mukaan naapureiden kuulemiset eivät saa olla 7 vuorokautta vanhempia suhteessa siihen päivään kun rakennuslupahakemus käydään jättämässä. Eli meidänkin täytynee sitten käydä nopea uusintakierros kun rakennuslupaa ollaan jättämässä. Mikä lie tämänkin uuden määräyksen taustalla, en tiedä. Mutta hitusen lisää kiusaa ainakin rakentajille. Etenkin jos on paljon naapureita joita on vaikea tavoittaa.

4 vastausta artikkeliin ”Uusia kuvia arkkitehdiltä

  1. Pahoittelut kysymyksestäni ehkäpä hieman oudossa kohtaa, mutta passaako udella kuka teidän vastaava mestari on? Olemme kilpailuttamassa para-aikaa ko. ammattilaisia, ja etsimme sellaista jämyä tyyppiä kuka tekee hieman enemmän kuin ne normikäynnit työmaalle ja allekirjoitukset.

    Olemme löytäneet yhden hyvän ehdokkaan mutta hinta hieman hirvittää, 20 000€, vaikkakin hinta puolittuu kun kyseessä on paritalo. Hintaa sisältyy 50 työmaakäyntiä ja jonkin verran kilpailutusta.

  2. Kannattaisiko harkita materiaaliksi esim Lammin harkoa, EPS harkkoa, siporex taikka leca-harkkoa? Hieman tyhmää tehdä kellarillinen talo kadesta eri materiaalista kun yhdelläkin pärjäisi alhaalta ylös asti.

    • Jos katsotaan pelkästään sitä pointtia että saisi yhdestä materiaalista alhaalta ylös saakka niin varmaan jokin edellä mainituista materiaaleista kannattaisikin. Tai vaikka betonielementeistä. Kyseisiä materiaaleja on tullut alussa pyöriteltyä mielessä ja paperilla mutta jokainen on syystä tai toisesta jäänyt taka-alalle.

      Itse olen tykästynyt materiaalina tiileen ja kun meillä vielä yläkerta on pääasiallinen asuinkerros niin suuriin osa elosta tapahtuu siellä. Oma mielipiteeni on että tiili on hieno materiaali siinä että se tasaa kosteutta huoneilmassa sekä lämpöä hyvin ja uskonkin että sillä on pitkässä juoksussa merkitystä. Kun vielä rakentaa ns. Ensimmäistä ja Viimeistä taloa kerralla niin tälläiset asiat painavat vaakakupissa. Oli se sitten joltain toiselta kantilta järkevää tai ei 🙂

Kommentointi on suljettu.