Uusi tuttavuus – maaliruisku

Sinänsä ei liity tämän blogin projektiin (ainakaan vielä), mutta tänään tuli investoitua maaliruiskuun. Jonossa on odottamassa 2-3 pientä hyllyä/kaappia jotka kaipaavat käsittelyä ja sitten ajattelin että voisi olla näppärä myös vanhojen terassikalusteiden öljyämisessä ja sävyttämisessä.

Kyseessä siis Boschin PFS 65 -maaliruisku (ei maksettu mainos). Tänään tuli sitten käsiteltyä ko. laitteella vanha 8-kulmainen pöytä, kuusi tuolia sekä yksi lasten pihaleluille pyhitetty säilytyspenkki. Virittelin pihalle pressun keinua vasten niin että peitti myös nurmikkoa laajalti. Siinä päällä käsittelin kalusteet ja täytyy sanoa, että melko näppärästi homma sujui. Alkuun meni kyllä hetki aikaa ennen kuin kunnolla ymmärsi miten sillä on parasta homma tehdä, mutta työ tekijäänsä opettaa. Pressu oli hyvä olla, sillä kalusteöljyä löytyi muualtakin kuin kalusteista. Tuulinen päiväkään ei auttanut asiaa.

Itse laite oli kiitettävän helppokäyttöinen. Kantohihnan kanssa se kulki hyvin mukana, mutta isommasta osasta lähtevä sähköjohto oli vähän väliä tiellä. Ehkä enemmän ongelma näin pienen näpertelyn kanssa, mutta jos jotain isompaa maalailee niin ei varmaan niinkään ongelma. Putsaaminen taas ainakin näin ensimmäisellä kerralla oli hitusen työlästä vaikka toisin mainostavat. Sinänsä tosin helpolla pääsee kun putsattavaa on vain maalisäiliössä sekä pyssyn päässä. Kyllähän tuolla nopeammin ainakin käsitteli noinkin paljon kalusteita kuin pensselillä tai jollain rievulla. Ja pääsi helposti hankaliinkin paikkoihin.

kuva: Bosch

Kalusteiden sävyksi päädyttiin Tikkurilan kaluste- ja terassiöljyyn jonka sävynä ilmeisesti melko uusi kelohonka. Sellainen harmahtava. Sopii meidän vanhoihin kalusteisiin, jotka saisivat kestää vielä muutaman vuoden. Menekki oli kaksi tuollaista litran pönikkää ja se riitti juuri ja juuri. Täytyy katsella kalusteiden kuivuttua, että kelpaako vai pitääkö käsitellä toistamisen. Nyt ainakin näyttää sellaiselta hauskan rustiikkiselta.

Kuva: Tikkurila (ei myöskään maksettu mainos)

Täytyy katsoa jos saisi vaikka huomenna laitettua kuvia kalusteista. Ainakin mikäli ovat onnistuneet 😉

Ainiin! Jos jotakuta rakentajaa kiinnostaa, niin törmäsin paikallisessa K-raudassa (75) kivaan tarjoukseen. Fiskarsin pistolapiot 9,95€ huomiseen saakka. Tästäkään en saa provikkaa, mutta mukaan tarttui pari lapiota.

Yksi vastaus artikkeliin ”Uusi tuttavuus – maaliruisku

  1. Heh, pakko tähän avautua maaliruisku-aiheesta. Me säästimme ja ostimme sellaisen Lidlistä. Ei hyvä idea. Ensinnäkin laitteessa oli niin kova ääni, että sille voisi melkein antaa meidän raksalla olleista koneista kovaäänisimmän masiinan palkinnon. Aika hyvin kun kilpailussa ovat mukana sirkkelit, kompressorit, isot kaivurit ja Kiviporat. No olkoon, porakaivon poraamiskalusto piti kovempaa ääntä. Ja toisekseen ne maalinruiskutusominaisuudet eivät olleet, öh, oikein ajan tasalla… Joten tässä ei ehkä kannata muiden säästää, winkki winkkinen.

Kommentointi on suljettu.