Turbovauhtia eteenpäin

Maanantai

Huh! Vauhti on niin hurjaa että heikompaa hirvittää. Viime viikolla tosiaan saatiin jo melko hyvälle mallille kaikki maan alle tulevat putket, salaojat ynnä muut. Maanantaina kello kymmenen aikaan tuli Tomallenin kaveri tarkastelemaan työmaata ja katseltiin mm. että mistä tuodaan aikanaan syöttöputket maalämpökaivolta ja ylipäätään parasta paikkaa kaivoa varten. Päädyttiin siihen, että porauksen aika on siinä vaiheessa kun kellari on pystyssä, ontelot päällä ja vierustäytöt tehty. Silloin saadaan hyvin määriteltyä lopullinen paikka kaivolle.

Sellainen äärimmäisen hyvä pointti tapaamisesta jäi, että missäs on lämmitysputket saunarakennukselle? Asiaa rupesin selvittelemään ja totta tosiaan; kuvissakin oli vain Saniflex-putket joissa siis menee vettä. Tämän siitä saa kun ajoissa teki LVI-kuvat, nimittäin kuvissa ei vielä oltu otettu kantaa millaiset putket lämpöä siirtävät teknisestä tilasta saunarakennukselle, joten kohta oli jäänyt tyhjäksi. Täten ei myöskään Meltexiltä oltu huomattu niitä tarjota. Ei muuta kuin soittoa Meltexin Kimmo Virtaselle ja tilaukseen 2x25mm Radiflex-putkea. Jälleen hänen suosiollisella myötävaikutuksella sain sen putken noudettua Sipoosta jo seuraavana aamuna. Jälleen loistava pelastus!

Tämän tapaamisen perään sitten olikin puolen päivän jälkeen KVV-aloituskokous Vastaavan mestarin ja KVV-vastaavan kanssa.Siellä vähän mietittiin josko ruvettaisiin jo liittymiä tekemään. Muuten ei kummempaa siitä, käytiin kuvat läpi ja kahviteltiin hieman työmaakopissa (kotoa tuotua sumppia, ei vielä sähköä keitintä varten) sekä hoidettiin vähän kirjanpitoa alta pois..

Tiistai

Tämä aamu sitten alkoi kiireisesti. Ensinnäkin nuorimmalla vekaralla oli yöllä noussut kuume ja piti ruveta selvittelemään mistä hoito. Kaikeksi onneksi Mummi oli kotosalla ja eikun pikkujäbä sinne. Kello 8:30 olin avaamisaikaan HSY:n vesipalveluiden Vantaan toimipisteellä ja vein henkilökohtaisesti liittymäsopimuksen sinne. Samalla kyselin, että milloinkas onnistuisi liitostyöt. Sen sopiminen onnistui näppärästi naapurihuoneessa. Maaurakoitsijan konsultoinnin jälkeen liitospäiväksi varmistui 25.3. eli ensi keskiviikkona! Siitä sitten suoraan tosiaan hakemaan sitä Radiflex-lämmitysputkea Meltexiltä. Mahtui Hiaceen just ja just. Oli tarkkaan mitoitettu rulla. Sen vein tontille ja hetken annoin sen lämmetä auringossa samalla kun lapioin teknisestä tilasta sopivaa kaivantoa sille. Sitten tappelin jonkin aikaa jotta sain paksun putken rullalta suoremmaksi ja vedin sen saunalle saakka.

Lapiohommia. Kohtuu kivuttomasti kuitenkin tuli uraa...

Lapiohommia. Kohtuu kivuttomasti kuitenkin tuli uraa…

Putki tapeltuna paikalleen.

Putki tapeltuna paikalleen.

Hien kuivuessa soittelin katuosastolle vähän kysymyksiä kaivuuluvasta ja he lupasivat laittaa pyörät pyörimään. Sen jälkeen suuntasin Vantaan mittausosastolle hakemaan ajantasalla oleva johto- ja kaapelikartta ja sitten sinne katuosastolle kaivuulupaa hakemaan. Lupa heltisi ja homma hoitui tosi näppärästi ja kaikki tämä oli hoidettu jo ennen yhtätoista. Kyllä on vaan etua että päästiin näin ajoissa aloittamaan hommat. Nyt vaan vielä pitää jostain vuokrata tietyömaakyltit vielä ja maanantaina alkaa kaivuuhommat. Ne pitää saada valmiiksi tiistaille klo 12 mennessä jolloin sitten HSY:n edustaja käy tarkastamassa liitoskuopan jotta seuraavana aamuna onnistuu kytkentä.

Tänään vielä sitten puolenpäivän jälkeen Maa-Mikko oli jatkamassa hommia ja nyt alkaa olla jo saunarakennus korossaan ja tärytetty. Huomenna varmaan päärakennuskin alkaa olla kuosissaan. Tämähän valmistuu käsiin… 🙂

Saunarakennusta tasoitettuna ja tärytettynä.

Saunarakennusta tasoitettuna ja tärytettynä.

Talon pohjaa tärytettynä.

Talon pohjaa tärytettynä.

Teknisen tilan putkia ja varauksia.

Teknisen tilan putkia ja varauksia.

Tältä rupeaa näyttämään tontin nurkalta käsin.

Tältä rupeaa näyttämään tontin nurkalta käsin.

Vähän taaempaa sitten näkyy edistys.

Vähän taaempaa sitten näkyy edistys.