Puoliväli saavutettu

Tavoite tälle päivälle oli saada neljäs rivi harkkoja valmiiksi ja sen lisäksi pari riviä lisää. Eli kutoseen saakka. Tavoite täyttyi hienosti! Lopputuloksena tänään päästiin kauttaaltaan kuudes rivi valmiiksi ja seitsemännestäkin lähes puolet. Joten hyvin meni. Yhteensä kun harkkorivejä on tulossa 12, niin voi sanoa jo että yli puolivälin mennään. Toki yläosastossa on hieman enemmän hommaa kun alkaa kohta tulemaan ylityspalkit ajankohtaiseksi.

Itse olin tänään pääasiassa leikkaustehtävissä. Leikkasin tilauksesta sopivia pätkiä aina pyynnöstä ja väliajat sitten halkaisin kiviä ikkunoiden alapintaan. Tietenkään nekään eivät menneet tasan, mutta johan tähän on tottunut. Onneksi saha toimii. Kun ei leikattavaa ollut, niin kannoin harkkoja ja siivosin tyhijä lavoja kasaan ja muoviroskaa pois.

Iltapäivän puolella rupesinkin sitten jo katselemaan, että eihän nämä harkot enää kovin pitkälle riitä. Pitikin ruveta soittelemaan nostokaluston perään. Kolmeen paikkaan soitin ja lopulta tärppäsi kohtalaisen läheltä, Kelatieltä, tuolta Vantaan ja Tuusulan rajan tienoilta. Sieltä löytyi Leinolift Oy ja heiltä tulee järkihinnalla huomenna klo 11 nostokalustoa paikalle. Saadaan reilut parikymmentä harkkolavaa ylös ja muutama läjä tyhjiä lavoja alas.

Päivän edistymistä:

Makkarissa rivi seiska lähtenyt etenemään.

Makkarissa rivi seiska lähtenyt etenemään.

Ruokailutilasta katsottuna. Parit makkarin ikkunat alkaa muodostumaan ja seitsemän riviä siinä suunnassa.

Ruokailutilasta katsottuna. Parit makkarin ikkunat alkaa muodostumaan ja seitsemän riviä siinä suunnassa.

Etualalla olkkarin nurkka. Siellä vasemmalla kapea ja korkea ikkuna. Oikealla näkyy isot ikkunat, mutta tarkoituksella jätetty tuohon korkoon että pääsee nostamaan tavaraa vielä sisään.

Etualalla olkkarin nurkka. Siellä vasemmalla kapea ja korkea ikkuna. Oikealla näkyy isot ikkunat, mutta tarkoituksella jätetty tuohon korkoon että pääsee nostamaan tavaraa vielä sisään.

Olkkarista portaikon suuntaan katsottuna. Kuusi kierrosta ladottuna ja seitsemäskin tuolla makkarin puolella viilettää.

Olkkarista portaikon suuntaan katsottuna. Kuusi kierrosta ladottuna ja seitsemäskin tuolla makkarin puolella viilettää.

Partsilta käsin näkymää. Keittiön ikkuna (tasojen yläpuolelta alkava). Siinä tuli koettua onnen hetkiä. Tuli muihin ikkunoihin leikattua 9,5cm korkeita palasia. Yhdestä harkosta tulee siis kaksi ja sitten jää 6cm pala hukkaa. Tuohon meni kuitenkin täydellisesti juuri se 6cm pala! Ihanaa säästöä! :)

Partsilta käsin näkymää. Keittiön ikkuna (tasojen yläpuolelta alkava). Siinä tuli koettua onnen hetkiä. Tuli muihin ikkunoihin leikattua 9,5cm korkeita palasia. Yhdestä harkosta tulee siis kaksi ja sitten jää 6cm pala hukkaa. Tuohon meni kuitenkin täydellisesti juuri se 6cm pala! Ihanaa säästöä! 🙂

Sivusta käsin katsottuna näkyy talon nousu.

Sivusta käsin katsottuna näkyy talon nousu.

Edestä näkyy myös hyvin miten tönö kohoaa.

Edestä näkyy myös hyvin miten tönö kohoaa.

Vauhti päälle

No nyt se lähti liikkeelle vauhdilla. Tätä on odotettukin! Tälle päivälle tavoitteena oli toinen rivi valmiiksi ja kolmas rivi loppuun asti. Päästiin tavoitteeseen ja vähän ylikin. Ja tämä vielä sillä että osansa ajasta vei linjapukkien rakentelu viiteen nurkkaan. Saimme siis tehtyä kolmannen kierroksen valmiiksi ja muutamassa kohtaa myös jo vähän neljättäkin.

Huomenna on yksi ukko enemmän työmaalla ja sen lisäksi linjapukit ovat jo paikallaan, joten varoivaisen optimistisesti toivoisin että huomenna päästäisiin neljäs rivi loppuun ja sen lisäksi kaksi kokonaista. Katsotaanpas kuinka siinä käy. Osansa siinä tietty aikaa vievät ikkuna-aukkojen mittailu ja teko, mutta toisaalta se vähentää myös ladottavien harkkojen määrääkin.

Tuli myös soittoa tänään kattoristikkotoimittajalta Keski-Suomen Puukympeiltä. Kyselivät, että milloinkas voisi ristikoita toimittaa. Alustavasti oli arvailtu viikkoa 26 joka on siis ensi viikko, mutta heilläkin luki papereissa että tarkistakaa toimituspäivä. Sovittiin nyt tämän hetkisen näkymän mukaisesti viikolle 28. Onhan tässä juhannuskin välissä jolloin hieman vauhti hidastuu. Katsotaan josko on hyvä, vai pitääkö siirtää (eteen tai taaksepäin) toimitusta.

Tässä kuvina päivän edistys.

Kolme riviä valmiina eteläisellä sivustalla. Olkkarin korkea ja kapea ikkunakin saanut jo vähän muotoaan.

Kolme riviä valmiina eteläisellä sivustalla. Olkkarin korkea ja kapea ikkunakin saanut jo vähän muotoaan.

Takaseinustalla kolme riviä valmiina ja nurkka seuraavaan kierrokseen paikallaan.

Takaseinustalla kolme riviä valmiina ja nurkka seuraavaan kierrokseen paikallaan.

Etuseinä olkkarista keittiöön päin. Tämä seinä jääkin hetkeksi tähän. Tuohon tulee ikkunoiden alle leikattua harkkoa ja pieni pätkä seinää ikkunoiden väliin, mutta jätetään koko aukko vapaaksi, jotta mahtuu nostamaan harkkoja lisää ylös.

Parvekkeelta katsottuna keittiön seinät kolmessa rivissä.

Parvekkeelta katsottuna keittiön seinät kolmessa rivissä.

Meidän makkarin puolella pääsi jo neljäskin kierros alkamaan.

Meidän makkarin puolella pääsi jo neljäskin kierros alkamaan.

Pikkuhiljaa seinää nousee. Jännä seurata miten maisema muuttuu...

Pikkuhiljaa seinää nousee. Jännä seurata miten maisema muuttuu…

Ensimmäinen kierros valmiina

Tänään päästiin heti aamusta jatkamaan yläkerran ensimmäistä harkkokierrosta. Siinä meni oma aikansa, mutta iltapäivällä jonkin verran kolmen jälkeen saatiin viimeinenkin harkko paikalleen. Näppärästi se vielä meni niin että se viimeinen piti leikata paikalleen ja kun allekirjoittanut sen leikkasi niin veinpä myöskin paikalleen. Eli minähän se sitten viimeistelin sen rivin.. köh köh!

Etualalla ensimmäinen rivi paikallaan.

Etualalla ensimmäinen rivi paikallaan.

Autotallin yläpuolella olevaa seinustaa. Lähimpänä olkkari, sitten pari makkaria.

Autotallin yläpuolella olevaa seinustaa. Lähimpänä olkkari, sitten pari makkaria.

Takaseinä ja noin puolessa välissä seinää se viimeinen, leikattu, pala.

Takaseinä ja noin puolessa välissä seinää se viimeinen, leikattu, pala.

Takanurkkaa. Vanhempien vaatehuone tuolla nurkassa. Takana tontille jäänyt isohko omenapuu vihertää.

Takanurkkaa. Vanhempien vaatehuone tuolla nurkassa. Takana tontille jäänyt isohko omenapuu vihertää.

Mitä muuta tänään? No irroittelin kaikki väliaikaistuennassa käytössä olleet tönärit. Saatiin siis palautettua ne vuokraamoon. Hieman myös vähentelin autotallin muoteista tukia, tosin oviaukossa olevat saavat olla siinä pidempään. Sivut voisi jo pikkuhiljaa purkaa pois.

Tosiaan kolmen, puoli neljän tienoilla viimeinen harkko löysi paikkansa ensimmäiseen riviin ja siitä sitten alkoi seuraavan kierroksen pystytys. Ei kauaa mennyt kuin meillä oli jo seuraavat nurkat paikallaan ja yksi pätkä suoraakin keittiön seinän osalta. Joten voisi kuvitella että huomenna homma lähtee vauhdilla liikkeelle. Tavoitteena voisi olla toinen ja kolmaskin kierros. Silloin seinää olisi jo 75cm noussut (tosin lattian tasosta vähemmän). Katsotaan kuinka käy.

Ensimmäinen rivi jo pilkistää tieltä katsottaessakin.

Ensimmäinen rivi jo pilkistää tieltä katsottaessakin.

Alkuvaiheilta tuttu kuvakulma. Nyt vähän jo edistynyt.

Alkuvaiheilta tuttu kuvakulma. Nyt vähän jo edistynyt.

Etualalla tänään eniten editystä.

Etualalla tänään eniten editystä.

Keittiön yksi seinä jo kahden rivin korkuinen.

Keittiön yksi seinä jo kahden rivin korkuinen.

Toista kierrosta odotellessa. Nurkat jo paikallaan.

Toista kierrosta odotellessa. Nurkat jo paikallaan.