Salaojaputkia

Sukulaisten projekti edistyy ja ostaa päräytin sieltä pois ylimääräiset salaojaputket. Niitä kuitenkin tarvitsee ja heillä taas oli tarvetta saada tontilta jo tavaraa poiskin. Melko paljon sitä putkea olikin jäänyt, taisivat ostaa jonkin huutokauppaerän tai vastaavan. 22 kokonaista 6m pätkää, puoli pakullista lyhyempiä pätkiä + kulmamuhveja sekä kaivoja ynnä muuta säkillinen. Aina kiva kun tuntuu että jotain edistystä projektin tiimoilta vaikka olisikin jotain näin pientä. 🙂

Vaikka talvi tulikin melko myöhään tänä vuonna niin tottakai putkien lastaamista piti venyttää niin kauan että oli pakko se tehdä. Eli talven alkaessa, räntäsateessa. Ei sitten voinut käyttää esimerkiksi edellistä päivää siihen joka sattui olemaan kuiva. Ei voi kuin itseään syyttää. Näin meillä…

Pienemmät pätkät ja kulmat ynnä muut jätin vielä pakuun, kun kujamme päässä on toinenkin projekti, tosin paljon pidemmällä. Heillä on kuitenkin melko ahdasta tontilla, joten sitä myöden on myös melko ahdasta kääntöpaikallakin. Etenkin kun ukkoa on töissä aika reilusti. Vien loput sitten vaikka viikonloppuna kun ei ole niin ruuhkaa. Toivottavasti heidän projekti etenee hyvää vauhtia että ehtivät alta pois ennen kuin meillä on aloitus edessä.

Putket siististi kontin vieressä.

Putket siististi kontin vieressä.

Yllättävän paljon sitä löytyi. Ei varmaan paljoa tarvitse lisää hankkia, jos yhtään.

Yllättävän paljon sitä löytyi. Ei varmaan paljoa tarvitse lisää hankkia, jos yhtään.

Näin se talvi vihdoin saapuu Vantaallekin.

Näin se talvi vihdoin saapuu Vantaallekin.