Loppuviikon edistyminen

Torstaina

…oli kurja aamu. Satoi melko reippaasti ja vaikka oli vettä kestävä takki niin hanskat ja housut olivat melko pian litimärät. Aamu alkoi sillä, että tontille tullessani siellä oli jo Hiekkaa.fi:n sepeliauto odottamassa ja rupesi samantien jatkamaan saunan sisätäyttöä. Siitä sitten ensimmäinen kuorma meni sinne. Auton hakiessa toista kuormaa saapui Maa-Mikko paikalle ja rupesi työstämään talon etuosaa, jonne eilen saatiin kiinnitettyä ja valettua tolpat paikalleen. Hieman tasausta alueeseen, routaeristeet paikalleen ja täyttöä. Nyt on taas hituse enempi tilaa temmeltää. Työn edistyessä sitten saapui myös seuraava kuorma hihnasepeliä ja se ruiskittiin talon kylmään varastoon. Sinne menikin varmaan 2/3 siitä ja loput sitten talon perukoille. Siihen osaan tuli vain noin 30cm täyttöä. Kuorma kuitenkin loppui nopeasti ja auto lähti hakemaan kolmatta satsia. Se riittikin talon takaosaan ja noin puolet eteisestäkin, mutta loppuosaan olisi mennyt niin vähän tavaraa ettei enää kannattanut lähteä uutta kuormaa hakemaan. Sen määrän nyt heittää vaikka koneella tai käsin pääovesta sisään jos tarvitsee.

Talon sisällä täyttöjä.

Talon sisällä täyttöjä.

Teknisessä tilassa jätettiin kulma vielä täyttämättä, jotta saa rauhassa laittaa putket omille paikoilleen.

Teknisessä tilassa jätettiin kulma vielä täyttämättä, jotta saa rauhassa laittaa putket omille paikoilleen.

Eteisessä jäi vähän vajaaksi, mutta ei kannattanut tosiaan lähteä enää kuormaa hakemaan. Jääpähän tilaa laittaa viemäriputkia.

Eteisessä jäi vähän vajaaksi, mutta ei kannattanut tosiaan lähteä enää kuormaa hakemaan. Jääpähän tilaa laittaa viemäriputkia.

 

 

Routaeristeitä.

Routaeristeitä.

Hieman eteerisen näköisiä kuvia, mutta oli vaan melkoisen märkä aamu... kamerakin ihan tippa linssissä ;)

Hieman eteerisen näköisiä kuvia, mutta oli vaan melkoisen märkä aamu… kamerakin ihan tippa linssissä 😉

Etuosassa routaeristeet paikallaan ja täyttöä päälle.

Etuosassa routaeristeet paikallaan ja täyttöä päälle.

Etuosan täyttöä. Piha hieman tasoittui entisestään.

Etuosan täyttöä. Piha hieman tasoittui entisestään.

Täyttöjen jälkeen alkoi sitten päivä paistamaan tähänkin risukasaan (kivikasaan?). Päätettiinkin siis jatkaa saunarakennuksen parissa nyt kun sisäosa oli täytetty. Yksi täysi kierros saatiin taas valmiimmaksi ja huomenna voikin sitten pystyttää telineet sisälle. Kolme kierrosta vielä tekemättä sekä siihen päälle kattotuolien kiinnitykseen U-harkot. Toki ylityspalkitkin pitää vielä toteuttaa.

Sauna edistyy...

Sauna edistyy…

Saunalla yksi kerros lisää ja sisäosassa suht tasaista.

Saunalla yksi kerros lisää ja sisäosassa suht tasaista.

Perjantaina

…oma päiväni alkoi jo 4:10 herätyskellon soittoon ja ei muuta kuin omiin töihin. Koko päivä menikin työn haitatessa harrastamista, mutta kundit jatkoivat hommia tontilla. Saivat seinien yläosat tasoitettua (ettei onteloiden saumavalubetoni valu harkkojen sisään) sekä laserin kanssa käytyä korot läpi ja laitettua onteloiden asennuskiilat paikalleen. Nyt pitäisi olla valmista torstaita varten sillä saralla.

Onteloiden asennuskiiloja paikallaan. Uretaanilla kiinni, niin ei tuuli vie.

Onteloiden asennuskiiloja paikallaan. Uretaanilla kiinni, niin ei tuuli vie.

Siellä niitä asennuspaloja on.

Siellä niitä asennuspaloja on.

Tämän jälkeen oli hommat jatkuneet kellarin vesieristyksen parissa. Takaseinäkin oli saanut jo lähes kokonaan huopakaistat ylleen kun kävin töiden jälkeen piipahtamassa. Tämäkin on ihan hyvä homma tehdä ajoissa sillä sittenpähän on valmista sivutäyttöihin heti kun onteloiden saumat ja reunat on valettu.

Kellarin takaseinässä huopaa. Vielä patolevy tuohon päälle ja täyttöä vaan.

Kellarin takaseinässä huopaa. Vielä patolevy tuohon päälle ja täyttöä vaan.