Lomailua ja rakennesuunnittelua

Reilun kolmen viikon kesälomasta parisen viikkoa takanapäin. Kerrankin voi sanoa, ettei voi keleistä valittaa. Ainoastaan loma-aktiviteettien osalta voisi parantaa. Ensimmäinen viikko meni melkeinpä kokonaan muuttotouhuissa. Vanha kämppä on nyt käytännössä tyhjennetty ja tänään siellä ruvettiin jo siivoamaan luovutusta varten. Viimeistään viikonlopuksi saadaan näillä näkymin luovutettua se uusille omistajille. Eli noin viikon aiemmin kuin sovittiin.

Toinen viikko menikin sitten paremmin lomailun kannalta sillä olimme koko perhe mökillä. Aivan uskomattomat kelit! Kyllä lapset tykkäs kun oli järvessäkin parhaimmillaan 26,5 astetta. Mökiltä vaimon kanssa tehtiin yhden yön ekskursio Jyväskylään, Asuntomessuille. Siitä yritän kuvien kera laittaa huomenna kirjoituksen.

Rakennesuunnittelu alkaa

Tänään sain tehtyä valinnan rakennesuunnittelijan osalta. Yhteensä seitsemän tarjouspyyntöä, viisi vastausta ja niistä kolme oli tarjouksia. Päädyin nyt valitsemaan Raksakimpan vahvojen suositusten avustamana Arto Leppäsen. Hänen tarjouksensa oli kolmesta hintansa puolelta keskimmäinen, mutta aikataulu sopi hyvin meidän aikatauluumme ja yllättävää kyllä hieman kokemusta jopa löytyi Porothermista materiaalina. Hän myös tuntee hyvin Vantaan rakennusvalvonnan sillä on sijaistamassa siellä vielä hetken. Alustavasti oli puhetta että elokuun puolen välin tienoilla voisi ottaa kuvat työn alle ja varmaan kuun loppuun mennessä sitten olisi valmista. Nähtäväksi jää.

Rakennesuunnittelija

Asuntokaupat tehty

Tänään se päivä sitten koitti. Aamulla suuntasimme koko perheen voimin junalla helsinkiin ja köpöttelimme Hypoteekkiyhdistykseen eli ostajien pankkiin. Siellä sitten katsottiin vielä kerran kauppakirja ajatuksella läpi, rustailtiin nimiä alle, korkattiin skumppapullo ja onniteltiin puolin ja toisin.

Kotiin kun pääsin niin omakin pankki oli jo pistänyt töpinäksi. Rahat olivat käyneet tilillä ja oma laina oli maksettu pois (bye bye naurettavan alhaiset korot…). Nyt sitten on jäljelle jäänyt osuus tallessa projektin starttaamista varten.

Muuttokin etenee rivakasti. Vanha kämppä on melkein jo tyhjä. Tänään vielä nukutaan patjoilla viimeinen yö täällä ja huomenissa patjatkin muuttavat väliaikaiseen asumukseen. Tässähän se loma kuluukin. Vielä olisi vähän pienehkö käyttötavaraa, vaatteita ja muuta sälää jäljellä. Sekä tietysti sitten asunnon putsaus ja puunaus.

Vähän uuttakin

Raksarintamallakin pientä edistystä. Sain vihdoin tehtyä tarjouspyynnön rakennesuunnittelusta ja lähetin sen muistaakseni seitsemälle suunnittelijalle joita on suositeltu joko blogeissa, raksakimpassa tai tuttavien toimesta. Tähän mennessä on neljä vastausta joista kaksi tarjousta ja kaksi kieltäytymistä kiireisiin vedoten.

Pientä päivitystä arjen tiimellyksestä

Hieman taas venähti kirjoitustaon puolelle, mutta tällä kertaa ei ollut vain laiskuutta. Nuorimmaisemme (2v.) onnistui reilu viikko takaperin murtamaan sääriluunsa, joten on aika kulunut pikkumiestä viihdyttäessä. Liikkuminen kun on vähän hankalaa kun on nivuseen saakka kipsattuna. Onneksi nyt on vointi paljon parempaan päin, hyvä ettei jo yritä lähteä kävelemään. Peppuluisu ja konttaus menee jo vauhdilla. 🙂

Projektin tiimoilta ei paljoa edistystä ole mutta taustalla kuhisee. Tilattiin nykyisen kämppämme isännöitsijältä isännöitsijätodistus ynnä muut prujut myyntiä varten ja eilen kävi kämpässä kuvaaja. Olin harkinnut että kuvaisin itse mutta ammattilaisen työtä seuraten olin hyvin tyytyväinen etten yrittänytkään. Oli se vakuuttavaa. Parin päivän päästä pitäisi saada kuvia sekä papereita ja sitten olisikin aika laittaa kämppä myyntiin. Jää nähtäväksi myydäänkö tämä viikossa vai vuodessa… toisaalta meillä ei ole kiire, joten ei väliä, mutta ainahan se olisi kiva jos menisi pian. Silloin lähtisi raksahommakin nytkähtämään liikkeelle ehkä aiemmin kuin tällä hetkellä suunnitelmana on.

Toinen asia joka on pikkuhiljaa valmisteilla on tarjouspyyntökierros rakennesuunnittelijoille. Laitoin tänään Wienerbergerille kyselyä, josko heillä olisi suositella Porothermiin jo perehtyneitä suunnittelijoita. Jään odottelemaan vastausta. Muuten on kyllä muutamia suositeltuja nimiä tallessa ja liitteeksi voi laittaa wienerbergerin toimittamat rakennekuvat (yleisellä tasolla) joista saa selvän kyllä miten pitää suunnitella. Pitäisi kai ruveta väsäämään tarjouspyyntöä.