Millainen talo mielessä? – LVI-pohdintaa

On tullut pistettyä kasaan pieniä ajatuksia myös LVI-suunnittelijaa varten. Ihan yleistä pohdintaa sekä myös tutuilta ja kollegoilta sekä joistain blogeista kerättyjä vinkkejä. Jos vaikka laittaisi ne tännekin ylös niin muistaa ehkä aikanaan käyttää niitä. Ja ties vaikka joku muukin saisi jonkin idean mikä ei ole tullut mieleen.

YLEISTÄ

* IV-koneelle 2 tuloilmaputkea. Toinen etelään, toinen varjoon pohjoiseen. Luulisi että jollain T-kappaleella ja luukuilla olisi helpohko toteuttaa. Idea kuitenkin että voi vaihdella kesä/talvi asentoon. Talvella hyödynnettäisiin auringon lämpö etelän puolelta, kesällä tuloilma otettaisiin varjoisesta pohjoisesta.

 *Lattialämmitys
– ei putkia jääkaapin alle
– ei putkia keittiön kaappien alle
– ei putkia takan alle
– ei putkia vaatekaappien alle

YLÄKERTA

Keittiö:
– Viemärin kuivakaivot jääkaappi/pakastimen alle sekä tiskikoneen alle. Jo valmiiksi suunniteltuna investoinnille ei hintaa montaa euroa tule, mutta jos sattuisi sitten astianpesukone hajoamaan niin tietäisi että vedet valuisivat kaivoon. Selviäisi pienemmillä vahingoilla. Vedeneristykset joutuisi tekemään, mutta ehkä voisi vakuutusyhtiöltä kinuta alennusta kotivakuutuksesta 😉
 – Roskalaatikkoon pieni alipaineinen poistoilmaputki. Voi tuoda seinän kautta tai lattiavalun kautta. Kuulemma toimii loistavasti ja ei roskiskaappi haise vaikka olisi laiskempikin roskien viejä.
– Pesuallas riittävän iso jotta mahtuu pesemään myös uuninpeltejä. Yksi vai kaksi allasta, kah siinä kysymys.
– Astianpesukone ergonomiselle käyttökorkeudelle mutta sopivan alas, jotta lapsetkin yltää.

Vanhempien kylppäri:
– Kylpyamme naatiskeluun, pientä luksusta arkeen vaimoa varten.
– Suihkukaappi tai vastaava sadesuihkulla meikäläisen tarpeisiin.
– Yksi iso lavuaari, ei siis kahta erillistä.
– Bidee riittävän pitkällä letkulla (nykyisessä kämpässämme lähtökohtaisesti oli niin lyhyt letku että ei mitenkään yltänyt edes pöntölle)
– Seinäwc

Lasten kph:
– 1 suihku tai kylpyamme. Ei vielä päätetty. Riippuu hieman minkä ikäisiä lotraajia rakennusaikana on. Pienempien lasten kanssa amme olisi kiva, mutta vähän vanhemmat ehkä jo mielummin käyttänevät suihkua.
– 2 lavuaaria jotta mahtuvat pesemään hampaat rivissä.
– tavallinen pönttö vai seinäwc? Siivoaminen olisi helpompaa seinäwc:n kanssa mutta hintaa tietty tulee enemmän. Pohdinta siis jatkuu.

KELLARIKERROS

Kodinhoitohuone:
– Pesutorni vai ergonomiselle korkeudelle vierekkäin?
– Lattiakaivo vai kaksi, kostea tila.

Tuulikaappi:
– Kurasyöppö + suihkutusmahdollisuus lapsille/koiralle. Vedeneristetyt roiskeseinämät.
– Vaatehuoneen yhteyteen 1-2 kuivauskaappia. Kuulemma kun lapset alkaa harrastaa, niille tulee oikeasti käyttöä. Vähintään yksi siis.

Sauna + pesutila:
– Lattiakaivo saunatilaan
– Vesipiste löylyyn, integroitu lauteisiin vai seinään?
– Unidrain kaivo tai vastaava? Kallistukset vain yhteen, max kahteen suuntaan. Mahdollistaisi isompien laattojen käytön lattiassa.
– Kaksi suihkua, yläsuihkulla + käsisuihkulla. Oras hydra tai vastaava voisi olla aika jees.

Pikku-WC:
– Seinäwc
– Pieni lavuaari

ULKOTILAT

– Yksi vesipiste talon etupuolelle, yksi takapuolelle. Tarvitseeko yhden autokatokseen?
– Maalämpökaivon hyödyntäminen kasteluvesiin? Pumpulla lähes ilmaista kasteluvettä.
– Hulevesille keräyskaivo jonne pumppu, saa ilmaiset kasteluvedet. Ylivuotoputki kaupungin hulevesijärjestelmään vai olisiko tilaa imeyttää ylivuotava?