Sävyä vaihtava päivänvalovalaistus?

Kun rupesin valaistusta suunnittelemaan, tykästyin kovasti ajatukseen että meille tulee laadukasta valoa hyvällä värientoistokyvyllä. Muutaman koevalon olen ostanut nykyiseenkin kotiin. Tilasin jokunen viikko sitten päivänvalovalaistusta yläkerran aulaan suuren pallomaisen energiasäästölampun muodossa. Aulassa on opaalimuovinen riippuvalaisin mallia Ikea, joten halusin myös että se itse lamppu siellä sisällä näyttää hyvältä. Halkaisijaltaan se on varmaan noin luokkaa 12cm ja mielestäni ihan komea. Valotehoa noin 1000lm mikä on hyvä ko. aulaan, mutta kun se on energiansäästölamppu niin voi hyvänen aika kuinka kauan kestää ennen kuin se on kirkkaimmillaan! Valon sävy on kyllä todella miellyttävä ja värit näkyvät kauniina.

 

 

 

 

 

 

 

 

Olen myös tilaillut ihan mielenkiinnosta Kiinasta jokusen lampun koekäyttöön, mutta täytyy sanoa että laatu on hintansa mukaista. Ihan satunnaisia viallisia on ollut, mutta enemmän on sitten sanottavaa värinsävystä: väittävät 5500K, mutta selkeää vaihtelua löytyy ja muutenkin kaikki ovat olleet enemmän siniseen päin vivahtavia.

Nyt vaimo vaihtoi keittiöönkin riippuvan opaalimuovivalon ja siihen kun kokeilin ensin lamppua joka oli 2700K, keittiö näytti hieman tunkkaiselta. Valotehoakin oli ihan liian vähän. Kun taas laitoin halvan kiinalaisen, niin vaimon ilmeestä jo näki että aivan liian sinertävä eikä sovi. Kun sitten hain aulasta aiemmin mainitun globen siihen, molempien ilme kirkastui. Valotehoa reilusti, värit näyttivät runsailta ja itse lamppukin oli kauniin valkoinen. Pistinkin sitten viestiä Adluxin Ilkalle, että mitäs suosittelisi keittiöön kokeilemaan? Kun tarttisi vielä syttyäkin nopeammin… vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä: Vivalite 13W E-27 led-lamppu. Valotehoa 1065lm eikä kuulemma keittiön pöydän päälle pienempitehoista suositellakaan. Täytyy laittaa kuva kun saan sen hommattua.

100% päivänvalo vai sävyn vaihto?

Pitkästä alustuksesta huolimatta asiaan. Oikeastaan ainoa asia mitä olen epäillen miettinyt päivänvalovalaistuksen sävyssä on, että miten se toimii illalla kun pitäisi rauhoittua? Riittääkö se, että se on himmennettävissä vai piristääkö sävy edelleen ja haittaa elimistön melatoniinin tuottoa… vaikeuttaen samalla sekä omaa että lapsien rauhoittumista nukkumaan mennessä. Ilmeisesti pelkästään päivänvalosävyn himmentäminen pitäisi riittää, mutta omakohtaista kokemusta minulla ei vielä ole.

Sitten sainkin tiedon että tähän epäilykseenkin löytyisi nykyään helpotus/ratkaisu. Markkinoille on tullut ledinauhaa joka on sävyä vaihtavaa! Säätöalue on 3200-6500K eli kellertävästä sinertävään asti ja myös tosiaan 5500K päivänvalo siinä välissä.

 

 

 

 

 

 

 

 

Samalla siihen on mahdollista yhdistää myös ajastin jolloin voisi ohjelmoida sävyt niin että esimerkiksi illalla klo 20 jälkeen sävy alkaisi pikkuhiljaa muuttumaan kellertävämpään suuntaan ja himmetä. Siinä voisi sitten itse kukin ruveta rauhoittumaan iltatoimia varten. Aamulla taasen olisi sitten vaikka heti kirkasta päivänvaloa tarjolla, keskellä talveakin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Nyt olenkin pohtinut että pitäisikö valaistussuunnitelmasta ainakin jotkut tilat muuttaa tällä logiikalla toimivaksi. Ehkä kaikki makuuhuoneet ja mahdollisesti olohuone/ruokatila/keittiö -kompleksi. Täytyy vielä harkita.

4 vastausta artikkeliin ”Sävyä vaihtava päivänvalovalaistus?

  1. ”Markkinoille on tullut ledinauhaa joka on sävyä vaihtavaa! Säätöalue on 3200-6500K eli kellertävästä sinertävään asti ja myös tosiaan 5500K päivänvalo siinä välissä.”

    Löytyykö tällaisia pk-seudulta, vai pitääkö käydä Turussa Ad-luxilla? (Siellä varmasti on kaikki päivänvaloon liittyvää kaupan)

    Niin ja mielenkiintoinen artikkeli/kokeilu noin muutenkin. Itse olen ollut myös vähän skeptinen päivänvalon suhteen, mutta täytyy kait ottaa kokeelle tähän vuokra-asuntoon, ennen kuin ostaa lamppuja uuteen taloon.

  2. Mielenkiintoinen ajatus tuo valosävyn vaikutus melatoniin tuotantoon. Hyvin epätieteellisestä kokemuksesta kuitenkin sanoisin, ettei meillä päivänvalosävy ole vaikuttanut lasten rauhoittumiseen tai nukahtamiseen. Itsekin olen ollut yhtä apaattinen ja väsynyt kuin aina ennenkin 🙂

    Lämmin keltainen valo on kyllä ihan karmaisevaa nyt, kun on tottunut puhtaaseen sävyyn. Meidän talo tosin näytti talviaikaan iltaisin ihan kasvihuoneelta ulkoa tiirailtuna. Erottui selvästi naapurustosta 🙂

    • Kyllä omakin silmä on ruvennut huomaamaan keltaisen valon tunkkaisuuden. Onko teillä himmennettävät nuo päivänvalolamput? Jos on niin riittääkö se? Se voi olla että tuo ero melatoniinin tuotantoon 5500K versus 3200K voi olla ihan merkityksetön. Ilmeisesti melatoniinin tuotannon häiriintymättömyyden kannalta paras valo olisi punainen tai vihreä (esim. yövaloa varten), joten voi olla ettei keltaiseen muuttamisella ole mitään merkitystä. Täytyy jatkaa pohdintaa. 🙂

      • Ei ole himmennystä. Suunnittelin himmennyksen laittamista ledinauhoihin, mutta luovuin sitten ajatuksesta, koska seinille olisi tullut nauhoille katkaisijat ja lisäksi katkaisijat ja ajattelin, että tulee likaa sälää. Niinpä päätin, että jos nauhat ovat liian kirkkkaat, laitan (kauko-ohjattavan) himmentimen jälkiasennuksena muuntajan viereen. Tuli nuo nauhat asennettua niin syvälle listan taakse, ettei himmennystä ole tarvinnut. Olen vähän miettinyt nauhojen nostamista lähemmäs pintaa, mutta toisaalta vaimo on ollut erittäin tyytyväinen valotehoon nykyisellään, joten en tieda kannattaako tuo sitten. Tulee vain sanomista 🙂

        Laitettiin työhuoneeseen Innojokin Merina-loisteputkivalaisin ja siihen ollaan oltu erittäin tyytyväisiä. Ei ole koskaan ennen ollut niin hyvää valoa työkkärissä.

Kommentointi on suljettu.