Metrissä…

Maanantai alkoi käytännössä kolmen ukon voimin. Allekirjoittanut ja kaksi työmyyrää. Yksi kundeista oli sairaana ja yksi lomalla. Siihen nähden edistyminen oli melkoisen hyvääkin.

Kundit rupesivat jatkamaan saunarakennuksen parissa. Siinä on hyvä harjoitella Porothermin asentamista ennen talon etuseinää. Itse aloitin hommat sillä, että rupesin talon tasausvalun pinnasta hiomaan kaikki epätasaisuudet pois ja vähän tarkistelin kuinka suora valu oikein oli. Muualla olikin ihan ok, mutta etuseinällä pieni pätkä pääoven ja autotallin oven välillä oli reunastaan vähän noussut. Sitä sitten hieman tasoittelin rälläkällä ja paremmaksi tuli. Sen jälkeen edessä olikin bitumihuovan leikkaus kyseisiin kohtiin ja lopulta uretaanilla sen liimaus paikalleen. Uretaania keskelle eristeen kohtaan ja päälle sitten painoksi kakkosnelosia harkoilla vahvistettuna.

Autotallin nurkkaa. Huopa asennettuna ja pari kiveä odottamassa laserin avulla korkeimman harkkokohdan määritystä.

Autotallin nurkkaa. Huopa asennettuna ja pari kiveä odottamassa laserin avulla korkeimman harkkokohdan määritystä.

Huopa paikallaan myös täällä. Pääoven kohta tuo lovi. Siitä oikealle oli se haastava valunpätkä.

Huopa paikallaan myös täällä. Pääoven kohta tuo lovi. Siitä oikealle oli se haastava valunpätkä.

Saunalla homma eteni tänään kaksi kokonaista riviä eli siitä tuo otsikko. Ollaan lattiapinnasta jo metrin verran yläpuolella. Ensimmäinen ikkuna (jos ei lasketa oviaukon liukuovea) alkaa jo hahmottumaan. Kaksi muuta ikkunaa tulee vasta vähän myöhemmin kun ovat saunan ja pesuhuoneen räppänät. Eli siis tänään asennustahti oli noin 180-200 harkkoa kahdella miehellä. Itse tosin toimin avustavana sankarina eli kannoin harkkoja ja muutaman harkon leikkasin. Nyt on keskimäärin mennyt kaksi leikattua kiveä per kierros. Vie aikaa ja vaatii hermoja, mutta ei mitään aivan ylitsepääsemätöntä.

Sauna muotoutuu. Suurehko oviaukko, mutta siihen on tulossa liukuovi Klas1:ltä.

Sauna muotoutuu. Suurehko oviaukko, mutta siihen on tulossa liukuovi Klas1:ltä.

Neljä kierrosta valmiina ja seuraavaa varvia varten jo kiviä odottelemassa. Seinissä pieniä tummia kohtia näkyy... lohjenneita kulmia jne. Korjaillaan niitä samalla sitten uretaanin ja laastin avulla. Saunalle tulee aikanaan sitten puuverhoilu.

Neljä kierrosta valmiina ja seuraavaa varvia varten jo kiviä odottelemassa. Seinissä pieniä tummia kohtia näkyy… lohjenneita kulmia jne. Korjaillaan niitä samalla sitten uretaanin ja laastin avulla. Saunalle tulee aikanaan sitten puuverhoilu.

Etualalla myös muutama paikkailu.

Etualalla myös muutama paikkailu.

Huomenna näillä näkymin sitten aloitetaan talon etuseinän ensimmäistä kerrosta. Siinä taas sitten tuhraantuu enemmän aikaa, mutta se kannattaa seuraavat kerrokset huomioiden tehdä kunnolla. Jos huomenna on kolme kundia töissä, niin varmaan työn alle otetaan myös ylityspalkkeja. Väliseinissä muotitetaan kaksi ylitystä ja tänään klo 17: 40 tienoilla tuli soitto V.Leinon kuskilta, että olisi neljä kappaletta Weberin valmispalkkeja tulossa 5min päästä. Hitusen tuli hoppu mutta onneksi asun lähistöllä ja pääsin takaisin tontille melko pikaisesti. Valmispalkit kun painavat hitusen alle sata kiloa kappale, joten ei kuski niitä yksin olisi alas lavalta saanut. Ei ollut nimittäin nostoauto tällä kertaa.

Tuommottiset palkit nostettiin odottamaan asennusta.

Tuommottiset palkit nostettiin odottamaan asennusta.