Lumitöitä ja valmistautumista…

Tänään tuli käytyä tontilla lumitöissä. Ei ollut mikään ihan pieni savotta kun kaupunki on työntänyt kujan päässä mukavat läjät lunta myös meidän tontille. Noh, eihän siinä vielä mitään kulkutietä olekaan joten eipä auta valittaa. Lumityöt liittyvät oleellisesti huomiseen, jolloin on tulossa toinen arkkitehti käymään tontilla ja sitten jatketaan meille keskustelemaan projektista.

Ko. arkkitehti löytyi lähistölle alkavan projektin Rinnetalo Hirvimäentillä kautta. Heillä suunnittelu on hyvässä vaiheessa ja vaikuttaa olevan asiansa osaava arkkitehti. Hauska puoli asiassa on se, että kyselin kollegoiltani arkkitehtisuosituksia ja eräs heistä suositteli samaa arkkitehtia. Joten lähtökohdat ovat hyvät.

Huomisen jälkeen sitten odottelemaan vaan kilpailevaa tarjousta. Kolmaskin arkkitehti on tarjouspyyntöön vastannut. Soitti ja antoi alustavan suullisen arvionsa joka oli noin 10 tuhannen luokkaa, sisältäen sitten kaiken suunnittelun mitä projekti tarvitsee. Pyysin lähettämään vielä kirjallisen, tarkemman tarjouksen, mutta vielä odottelen sitä saapuvaksi.

Hieman lumikuvia:

Kääntöpaikalta piti lapioida kanjoni jotta edes tontille pääsi
Puolessa välissä.

Takarajan tuntumasta kuvattuna.

Reitti valmiina tontin tutkailua varten.

2 vastausta artikkeliin ”Lumitöitä ja valmistautumista…

  1. Pakko myöntää ettei kyllä voi ymmärtää mikä tässä Vantaassa on kun jo monena talvena on ennätysmäärä lunta. Ehkä kaupunki on vaan sopivalla etäisyydellä merestä tai jotain. 80cm on kyllä melko reilusti ja sen kyllä huomaa. Viime talvena tuli käytyä Turussa ja silloin oli sama juttu. Vantaalla hirmuisesti lunta ja Turussa hyvä että huomasi edes olevan talvi.

  2. Jos käväiset http://www.ilmatieteenlaitos.fi sivuilla vilkaisemassa, siis tarkemmin tässä linkissä http://ilmatieteenlaitos.fi/saa/vantaa

    niin lumen syvyys Vantaalla on virallisestikin nyt 80cm !!! Ja kyllä sen noistakin kuvista hyvin uskoo. Melkoinen määrä tuo 80cm, jos vertaa että saman sivuston mukaan Lahdessa on vain 52 cm ja Turussa 27 cm (kävin siellä hiljakkoin, ja tuntui ettei siellä ole lunta lainkaan kun vertaa Vantaan hankiin). Lappeenrannassa lunta on 43cm, joten tässä Vantaan päällä on ilmeisesti ollut joku ärhäkkä paikalliskuuro jossain vaiheessa talvella?

Kommentointi on suljettu.