Ensimmäinen kirjallinen lupa naapurustosta

Kevät etenee tontilla ja pikkuhiljaa lumikuormakin vähenee. Talvella kaivettu polku on leventynyt mukavasti ja tontin reunalla olevat auratut kasat ovat pienentyneet.

Kohtahan tuosta mahtuu vaikka millainen telaketjuhärpäke sisälle.
omakuva?

Lumet sulaa pikkuhiljaa.

Tuli myös käytyä noin viikko takaperin naapureiden luona niin itäpuolella kuin pohjoisessakin ja vähän esiteltyä ideoita. Nimenomaan tuon 4m alittamisen osalta ja miksi moinen. Jätin myös kirjallista lupaa varten paperin täytettäväksi. Kantakiinteistön omistajalta saatiin nyt lupa maksimissaan 2m siirtoon kohti rajaa. Tämä on tosi hyvä, sillä saadaan päärakennusta nyt sen 2m ”taaksepäin” jolloin meille jää selkeästi vähemmän turhaa takapihaa.

Nyt vielä odotellaan pohjoisen puolen naapurilta josko lupa irtoaisi siirtää saunarakennusta 1-2m kohti heidän puolen rajaa. Keskustelusta jäi kyllä sellainen kuva, että voisi hyvinkin lupa hellitä, joten täytyy pitää peukut pystyssä. Jahka selviää tuleeko suostumus vai ei, niin saadaan joka tapauksessa lopulliset rakennusten paikat tietoon ja sitten voi hyväksyä jonkun maaperätutkimustarjouksista.

Talon paikka siirtyy kohti itää.