Porothermia tontti täynnä!

Alunperin oli sovittu, että Porotherm -harkoista tulee ensimmäinen (ja suurin) kuorma viikolla 18. Hitusen lähempänä ajankohtaa sovittiin, että tulevat torstaina 30.4. Pari päivää sitten tuli soitto VR transportilta että heillä on kalustopula ja toisivat mielellään lauantaina tai vasta maanantaina jos sopii. No eipä se itseäni juuri haitannut, sillä ei oltaisi kuitenkaan päästy ennen ensi viikkoa Poroja muuraamaan. Eilen vielä heidän ajojärjestelijänsä soitteli ja varmisti että tarvitsemme nostokykyistä autoa eikä trukki-versiota. Ja sanoi, että ehkä lauantaina tai maanantaina…

Tänään noin klo 11 sitten soi puhelin ja sielä oli VR transportin kuski joka sanoi, että olisi puolenpäivän tienoilla täysperävaunullisen kanssa tulossa. Hitusen yllätti, ottaen huomioon vielä edellispäivän puheet, mutta onneksi olimme tehneet eilisen sadepäivän aikana tilaa tontille. Muuraamiset kun jäivät vähiin. Joten sanoin, että teretulemast vaan! Kuski oli hyvinkin mukava ja siirsi jopa muutaman RUH-lavan talon sisälle (allekirjoittaneen selkä kiittää!) ja pari laastisäkkiä paremmille pelipaikoille. Kerettiin jopa hieman kahvittelemaankin.

Siinä sitä nyt sitten on.

Siinä sitä nyt sitten on.

Väliseinäharkkoja nostettuna talon sisälle.

Väliseinäharkkoja nostettuna talon sisälle.

Jännän vaihtelevat fiilikset kuorman saapumisesta. Toisaalta hienoa, että nämäkin materiaalit tulivat, joten päästään lähiaikoina niitäkin asentamaan. Toisaalta taas oli juuri saatu reilu parikymmentä lavaa tyhjäksi ja työmaalla oli mukavan väljää. Nyt taas on kaikki paikat täynnä lavoja. Noh, ehkä se tästä…

Vasemmassa reunassa 500mm harkkoja, keskemmällä sitten 200mm väliseinäharkkoja.

Vasemmassa reunassa 500mm harkkoja, keskemmällä sitten 200mm väliseinäharkkoja.

Talon sisälle saatiin hyvin mahtumaan tavaraa ja etualalle myös.

Talon sisälle saatiin hyvin mahtumaan tavaraa ja etualalle myös.

Väljyys muuttui taas ahtaudeksi. Saunarakennuksen edustalle mahtui kyllä melkoinen määrä lavoja.

Väljyys muuttui taas ahtaudeksi. Saunarakennuksen edustalle mahtui kyllä melkoinen määrä lavoja.

"yläpihalle" ei montaa lavaa mennyt. Etummainen on leveää tiiltä, seuraava puolikas-tiiltä ja pari viimeistä U-harkkoja aukkojen ylityksiin.

”yläpihalle” ei montaa lavaa mennyt. Etummainen on leveää tiiltä, seuraava puolikas-tiiltä ja pari viimeistä U-harkkoja aukkojen ylityksiin.

Siellä sitä taas on talo täynnä tavaraa.

Siellä sitä taas on talo täynnä tavaraa.

Tänään tosiaan siis oli täysi työpäivä ja hommat taas eteni. Eilinen meni siinä että aamulla saatiin muutama harkko paikalleen ja sitten enemmänkin kannettiin kauempaa harkkoja paikalleen ja siistittiin pihaa tulevaa kuormaa varten. Päivä päättyi eilen jo 10:30 kun alkoi satamaan niin paljon, ettei paljoa kannattanut jatkaa muuraamista. Tänään sitten päästiin jo kovaan vauhtiin ja saunarakennus on jo sisäpuoleltakin valmis ja oikeastaan Porothermia vaille. Talo taas lähenee jo sisäpuoleltaankin sopivaa korkoa. Porothermien suhteen taas täytyy pieniä tasausvaluja tehdä vielä ennen kuin pääsee niitä muuraamaan. Kaiken muun kivan lisäksi kun RUH-harkot ovat 200mm korkeita ja Porot taas 250mm korkeita niin vaatii pientä säätämistä korkojen suhteen. Mutta eiköhän senkin osalta pääse ensi viikolla etenemään.