Meillä on päätykolmio!

Kummallisista asioista sitä riemua osaakin repiä nykyään. Mutta tänään aamulla kun vihdoin sade taukosi, pääsivät kundit muuraamaan päätykolmion loppuun saakka. Nyt saa telineet purettua ja kasattua ne toiseen päähän. Jos tahti on sama niin ensi viikolla varmaan toinenkin puoli samassa jamassa ja sitten pääsee laittamaan aluskatetta ja ruoteita paikalleen. Jee!

Päätykolmio paikallaan ja telineet jo purettu.

Päätykolmio paikallaan ja telineet jo purettu.

Sehän alkaa näyttämään jo talolta!

Sehän alkaa näyttämään jo talolta!

Aamu tosiaan alkoi melko vetisenä. Ukkosti ja satoi oikein kunnolla. Kiva siinä sitten mennä raksaamaan. Oli vähän yllättäen aamulla tunkua kellarin eristyshommiin ja siinä nyt pääsikin vauhdilla eteenpäin. Onneksi parin tunnin jälkeen sade lakkasi eikä enää häirinnyt koko päivänä (toisin kuin ennuste antoi ymmärtää). Aamun aikana tosin saatiinkin taas vettä aivan riittävästi… parhaimmillaan tuli mieleen että onkos meillä autotallissa suihku kun valui parista paikasta niin kovasti. Vähän avattiin yhden viemäriputken teippauksia ja yksi noro lorisi suoraan siitä sisälle.

Kaksi kunnon noroa valui sisälle. Melkoisen märkää! Vähän kuin olisi jo suihkut valmiina.

Kaksi kunnon noroa valui sisälle. Melkoisen märkää! Vähän kuin olisi jo suihkut valmiina.

Itse loppupäivän touhusin kellarin lattiaeristeiden parissa. Sain viimeisteltyä eteiseenkin sen ensimmäisen 100mm kerroksen. Sen jälkeen siirryin taas kellarin takaosiin ja taiteilemaan seuraavaa kerrosta (50mm) paikalleen. Siihen kerrokseen sitten tarkoitus olisi urata vesiputket sekä sähköputketkin. Hommaa siis riittää. Loistavana apuna on ollut KVV-vastaavalta lainaan saatu styroksin urauslaite. Sillä sai tosi hyvin tehtyä muitakin uraamisia ja leikkelyitä ilman styroksimurua joka puolella. Se on siis aika yksinkertaisen oloinen vehje. Töpseli kiinni ja nappia painamalla sähköllä kuumenee silmukka jolla saa sulatettua uraa. Haju on muikea mutta kyllä sitä kestää kun vertaa johonkin mattoveitsellä tai puukolla tekemiseen.

Nyt on sitten kellarin takaosa kokonaan ja autotallin takaseinustalla vähän toista kerrosta valmiina. Huomenna jatkan hetken aikaa sitä hommaa mutta illaksi pitää mennä taas vaihteeksi omiin töihin. Pitkää päivää siis tiedossa.

Autotallin osaltakin päästiin ovelle saakka ekan kerroksen kanssa.

Autotallin osaltakin päästiin ovelle saakka ekan kerroksen kanssa.

Eteinen styroksoitu. Todella siistin näköistä kun keli nyt oli mitä oli.

Eteinen styroksoitu. Todella siistin näköistä kun keli nyt oli mitä oli.

Eteisalue toisesta suunnasta.

Eteisalue toisesta suunnasta.

Kellarin takaosan eristystä. Teknisen tilan palapeli jatkuu. Tässä kaksi kerrosta laitettu ja tuonne taka-alalle mallailin jo kolmatta kerrosta.

Kellarin takaosan eristystä. Teknisen tilan palapeli jatkuu. Tässä kaksi kerrosta laitettu ja tuonne taka-alalle mallailin jo kolmatta kerrosta.

Tässä yhtä levyä vaille takaosa valmiina toisen kerroksen osalta.

Tässä yhtä levyä vaille takaosa valmiina toisen kerroksen osalta.