Ikkunoiden kilpailutus ja päätös

Lähdin ikkunoita kilpailuttamaan hyvinkin pitkälti siltä pohjalta, että millä valmistajilla/myyjillä on tarjolla ns. panoramaliukuovia. Tarjouspyynnöt lähtivät viidelle ikkunafirmalle: Profin, Domus, Skaala, Tiivi ja Klas1.

Itse tarjouspyyntöön sain hyviä vinkkejä Hemma hos Oja:n raksablogista, josta kieltämättä vähän kopioin ajatuksen numeroida pohjapiirrustukseen ikkunat ja ovet ja sen perusteella tehdä excel-taulukon mittoineen ja tietoineen. Lopputulemana sain aikaan sitten tälläisen taulukon:

excel-taulukko ikkunoista ja ovista

excel-taulukko ikkunoista ja ovista

Ajatuksena oli alunperin että otan koko paketin samasta paikasta. Ikkunat, ulko-ovet sekä liukuovet. Matkan varrella vasta tuli mieleeni, että kun päärakennuksessa on kaksi liukuovea niin miksi ihmeessä saunarakennuksessa ei ole liukuovea? Siellähän siitä olisi vielä enemmän iloa jos miettii kesäpäiviä terassilla ja saunatiloissa. Pyysinkin sitten tarjouksen kahdella vaihtoehdolla. Kuvissa piirretyllä terassinovi + ikkuna -yhdistelmällä sekä koko aukon kokoisella liukuovella.

Tarjouksia

Ensimmäisten tarjousten jälkeen alkoi sitten tiukka paketin hierominen. Tuli välillä jonglöörimäinen tunne kun teki muutoksen johonkin asiaan, niin sitten piti sama muutos muistaa tehdä kaikkiin muihinkin tarjoukseen. Suurimpana muutoksena alkuperäiseen ajatukseen lopulta olivat juuri tuo saunan liukuovi sekä se, että ikkunaristikot tipahtivat lopulta pois kokonaan. Alunperin molemmat olimme tykästyneet ajatukseen niistä, mutta ehkä hieman kommunikaatiokatkoksia asian tiimoilta ja vaimo luuli että minä välttämättä haluan ne, ja minä taas olin uskossa että vaimolle se on juuri se ”juttu”. Kun asia saatiin puitua läpi, jätimme ne kokonaan pois. Myös alkuperäiseen ajatukseen perus MSE-ikkunoista tuli muutos kun ensimmäinen tullut tarjous Klas1:seltä sisälsi DK-kippi-ikkunat. Pidän ajatuksesta että laiskalle ikkunanpesijälle on vain kaksi pintaa pestävänä ja se mitä olen niitä päässyt kokeilemaan, ovat olleet miellyttäviä käyttää.

Ensimmäiset tarjoukset kun kaikilta olivat kasassa, oli hintahaarukka n. 23t€ – 30,5t€. Kallein tosin asennettuna, muut eivät. Alkoi hieman hirvittämään. Lopputuloksena jokaisesta tarjouksesta lähti muutosten sekä hintakilpailutuksen myötä pois 2 – 4 tonnia, joten kyllä kannattaa jaksaa.

Meille tulee Klas1 -ikkunat!

Loppujen lopuksi päätös oli helppo. Klas1 myyjä/ projektipäällikkö Erkki Juuma oli hyvin aktiivinen otteissaan ja täytyy sanoa, että myyntimies isolla M:llä. Kun jotain muutoksia pyysi, usein vastaus oli että onnistuu ja ei lisämaksua! Päivitetyt tarjoukset tulivat todella nopealla aikataululla.

Klas1 tarjoaa meille nyt siis omasta tuotannostaan kiinteät ikkunat sekä kippi-ikkunat, Profinin liukuovet sekä Kaskipuun ulko-ovet. Pääovi tulee Thermo-rakenteisena, varaston ja autotallin ovet normaaleina. Liukuovia tulee nyt kolme kappaletta, kaksi päärakennukseen ja yksi saunarakennukseen.

Raksakimpan kautta sain hyviä kokemuksia tietooni Klas1 tuotteista sekä toimituksesta ja yhdellä raksalla kävimme vaimon kanssa katsomassa ikkunoita. Laadukkailta vaikuttivat. Osalla oli ollut hieman ongelmia toimituksen ja/tai reklamaatioiden kanssa, mutta lopulta kaikki oli käsittääkseni onnistunut. Tuotteisiin olivat kuitenkin kaikki tyytyväisiä.

Lopputulos hinnan suhteen meillä oli nyt sitten toimituskuluineen 20.365€. Kallista lystiä on, mutta hinnasta puolet tuli liukuovista, joten omasta valinnasta on kyse.

 

 

Joululahja ennakkoon…

Palasimme kotiin maanantai illalla. Matkalla Dubain lentokentälle sain puhelun, mutta ajattelin että kuitenkin joku lehtimyyjä soittaa ja en vastannut. Kallista lystiä ulkomailla. Kun sitten illalla tarkistin koneesta poistumisen jälkeen sähköpostit, huomasin että arkkitehdiltä oli tullut viestiä. Kun ei rakennusvalvonta ollut minua tavoittanut, olivat soittaneet arkkitehdille ja kertoneet että myönnetty rakennuslupa on noudettavissa.

Hieman nousi hymy suupieliin. Meillä on nyt RAKENNUSLUPA!

Ote etusivulta. Poikkeuksetkin meni heittämällä läpi kun oli hyvät etukäteisluvat naapureilta.

Ote etusivulta. Poikkeuksetkin meni heittämällä läpi kun oli hyvät etukäteisluvat naapureilta. Hieman jännitti tuo maalämpökaivon kohtalo, kun muistaakseni ei missään kuvassa ollut piirrettynä sitä paikalleen. Olivat kuintenkin hienosti lukeneet papereita ja hyväksyntä sillekin tuli, pitää vaan porauksen jälkeen ilmoittaa todellinen paikka. Hyvää palvelua!

Itse päätös :)

Itse päätös 🙂

Kävin eilen sitten noutamassa luvan ja nyt se on oikeasti hyppysissä.  Otin eilen vielä sähköpostilla yhteyttä luvan myöntäneeseen tahoon ja ehdottelin ajankohtaa aloituskokoukselle tammikuun 2. tai 3. viikolle. Katsotaan onnistuuko. Tästä se lähtee!

Maaurakoitsija valittu

Maaurakoitsijan kilpailutus ja valinta lähti liikkeelle alunperin jo toista vuotta sitten. 🙂
Kuinka? No sitä mukaa kun on suositeltuja tekijöitä löytynyt blogeista sekä Raksakimpasta, niin olen niitä kirjoittanut ylös ja kun vihdoin tuli aika pyytää tarjouksia, oli tarjouspyyntöjen lähettäminen melko helppoa. Seitsemän niitä lähti.

Tarjousten pyytäminen oli helppoa, niiden saaminen ei niinkään. Yksi tarjous minulle tuli hyvinkin nopeasti. Siitä tuli lopulta vertailukohta muillekin tarjouksille joita ei ollut helppo saada. Loppujen lopuksi sain lisäksi kaksi vertailtavaa tarjousta. Tarjousten sisältö oli hieman erilainen, joten aivan suoraan yksi-yhteen ei niitä edes pystynyt vertailemaan, mutta kyllä mielestäni yksi niistä erottui edukseen. Kyseessä tietenkin kaltaiseni amatöörin näkemys, mutta toisaalta maksajan roolissa tiedänpä peiliin katsoessani päätöksen tekijän.

Ensimmäinen tarjous siis oli urakkamuotoinen ja sisältää mm. seuraavat:

  • puiden kaadot ja risujen ja kantojen pois viennit
  • kaluston siirto
  • kaikki kaivuutyöt pohjia varten ja maa-ainesten lastaus kuorma-autoihin
  • viemärilinjojen kaivuu tontin rajalle asti
  • salaojien, sadevesikaivojen yms. putkien asennukset
  • suodatinkankaan ja routaeristeiden asennus
  • sorapedin levitys/tärytys/tasaus +/-2cm tasoon
  • Patolevyjen asennus + ulkopuoliset täytöt
  • Pihamaan tasaus

Mitä siis ei kuulu urakkaan?

  • Maa-ainekset ja muut tarvikkeet (kulutuksen mukaan)
  • Maa-aineksen poisvienti
  • Viemärilinjojen kadun osuus  (tuntitöillä erikseen)
  • Jätemaiden käsittely
  • mahdollinen louhinta/paalutus

Kilpailevat tarjoukset?

 

Toinen tarjous oli tuntitöinä ja siihen sitten arvioidut tunnit höysteeksi. Myös kaikki maa-ainekset ja materiaalit tuli siihen päälle. Itse työn sisältö oli hyvin pitkälti samalta pohjalta pyydetty. Varovaisesti tunteja arvioiden työn osuus oli pari kolme tonnia suurempi hinnaltaan ja varmuusmarginaalia käyttäen sitten jo selkeästi suurempi. Maa-aineksissakin oli lähes joka lajissa 3-5% enemmän hintaa.

Kolmas tarjous sitten oli myös urakkahinta mutta tämä sisälsi myös kadun työt liitoksia varten sekä osan maa-aineksista ja mm. salaojaputket ynnä muut. Arvioin tätä vertaillessani sitä kauanko liitoksiin menee aikaa ja vaikka siihen käyttäisi 3-7 päivää niin arviolta olimme noin 7-10 tonnia kalliimpia. Tietenkin mitä laajempi urakka, sitä suurempi on oltava varmuuskerroin urakoitsijalla ettei tule takkiin.

No mikä oli sitten päätös…

 

Päädyin lopulta valitsemaan Koneurakointi Mikko Anttilan. Tätä puolsivat monet seikat, kuten esimerkiksi:

  1. Mikko rakentaa itse samalla kujalla ja kalusto on jo paikalla keväällä
  2. Hän tekee kaiken työn itse, eikä käytä kolmansia osapuolia
  3. Vieraat kuorma-autot, joten katteen korjaamiseksi ei vahingossakaan tule seisotuksia työmaalla
  4. Hinta oli mielestäni järkevä ja työn sisältö hyvä kokonaisuus
  5. Raksakimpan kautta tuli muistaakseni ainakin seitsemän eri suosittelua, joista parilta vielä sain pyynnöstä lisätietoa. Hyvin oli homma toiminut ja loistavalla laadulla.
  6. Hyvän hintaiset maa-ainekset mikäli päädymme ne hänen kauttaan tilaamaan

Sitten ei muuta kuin sulaa keliä keväälle odottamaan!