Nytkö naksahti luonnos kohdalleen?

Taas ihan mielenkiinnosta pyörittelin luonnoksia ruutupaperilla. Hyväksi havaitut jutut ensiksi paperille. Vanhempien makkari kylppäreineen on hieman elänyt, mutta perusideat on pysyneet samanlaisina. Lasten makkarit ja pieni leikki-aula on myös kulkenut pitkään mukana. Ongelmia on ollut enimmäkseen saada mieleiseksi niin ilmansuuntien kuin sijoitteluidenkin puolesta OH – RT – K -akseli. Myös portaikon sijoittelu ja aula on tuottanut päänvaivaa. 


Tähän lukkoon sitten auttoi kun kysyi vaimolta näkemystä. Kumma ettei tullut aiemmin mieleen… 😉 Yhdessä pohtien palaset loksahtivat kohdalleen ja yhtäkkiä huomasin että vitsit, asuinkerroksessahan on kaikki asiat mitä halusimmekin. Keittiöstä tuli ehkä isompi kuin olin ajatellut mutta mielestäni tuollaisena avonaisena tupakeittiö-ratkaisuna se kyllä palvelee kokonaisuutta. Onhan siinä kuitenkin kulku parvekkeellekin.

Toki pohjassa jää hiottavaa arkkitehdillekin mutta luulen että tämä voisi olla kyllä aika hyvä lähtökohta suunnittelulle. Kellarikerros menee myös uusiksi mutta jotainhan sitä pitää jättää ammattilaisellekin. Eli ei ole vielä tullut hiottua sitä oikein paikalleen. Tilasuunnitelmat sen suhteen eivät ole muuttuneet mutta pitäisi vain mahduttaa kaikki näppärästi kohdalleen. Ehkä seuraavaksi voi sitä ruveta miettimään.

Itse kuva on nyt piirretty hieman suuntaa antavasti seinänpaksuuksia hyväksikäyttäen. Sisäseinistä osa on runkotiilellä 130mm ja osa sisäseinätiilellä 85mm. Osa seinistä tulisi myös kevytrakenteisina jolloin tarvittaessa löytyy muokattavuutta. Ulkoseinä on mitoitettu passiivitalomitoille (reilut 600mm) mutta tuskin tulee ihan siihen asti menemään. Antaisi U-arvoksi noin 0,101 kivivillalla toteutettuna. Uskoisin että noin 0,125 riittäisi jolloin seinän paksuus olisi 525mm. Mutta jää nähtäväksi… Kokonaisuus ratkaisee eikä nyt liioittelemaan ruveta. Ikkunat myös tästä kuvasta jäi pois, mutta on kyllä melko selkeä näkemys mihin niitä tulisi.

Naks! Nytkö on pohja kohdallaan?

EDIT: Kuva vaihdettu. Ikkuna lisätty ja KPH2 sai oven.

Tilastotietoa vuodelta 2012

Pientä tilastotietoa hiljaiselon keskelle…

 

Koko blogin olemassaolon ajan olen seurannut kävijämääriä ja pikemminkin eroja jotka olivat sivullä näkyvässä laskurissa ja bloggerin omassa tilastossa. Ero kasvoi kokoajan ja bloggerissa siis enemmän kuin ulkopuoliselta taholta saadussa laskurissa. Bloggerissa oli kyllä valittuna ”älä seuraa omia katseluitasi” mutta kuitenkin lopulta ero oli noin 3000 käyntiä.

Tänään vaihdoin bloggerin omaan kävijäseurantaan ja nyt se näyttää samaa kuin tilastosivu muutenkin. Siitä noin 3000 kävijän yllättävä nousu.


Liikenteen lähteet:

 

Eniten liikennettä blogiin tulee yllättäen googlen kautta. Viisi seuraavaa liikenteen lähdettä järjestyksessä ovat:
Koti Lahelaan -blogi
Projekteista isoin -blogi
Facebook
Talo Rautio -blogi
Unelmana koti -blogi

Hakusanat:

 

Googlen ollessa ylivoimaisesti suurin liikennelähde on ihan hauska katsoa millä tänne on löydetty. Seuraavanlaisia hakuja on käytetty:
– Täystiilitalo
– Metsurin saappaat
– Koramic Actua (todennäköinen kattotiilivalintamme)
– Saunarakennus
– Kuninkaanmäen grafiitinmusta (joku on oikeasti etsinytkin tänne)
– Epäsuora valaistus
– Leveä varaava avotakka kulmaan (noh, avotakkaa ei sentään suunnitella)
– Täystiilitalon rakenne
– Hissiluukku takka

Sinällään ei mitään ihmeellisiä tai outoja hakuja näyttäisi olevan. Aika hyvin käsiteltyjä asioita ja selkeästi täystiilitalo rakenteena kiinnostaa kuten myös itseäni.

Erikoista:

 

Jos jokin tilastoissa omaan silmään osuu niin ulkomaalaisten lukukertojen osuus. Reilut 7000 katsontakertaa viime vuodelta ja niistä hieman yli 4000 tuli Suomesta. Onhan minulla joitain ulkomaalaisia tuttavia vähän siellä sun täällä, mutta noin 2100 katselua tuli Yhdysvalloista, Saksasta vajaa 300, Saudi-Arabiasta noin 150 ja Venäjältä reilut 100.

Etenkin Yhdysvallat kummastuttaa mutta luulen että se mennee Googlen piikkiin vaikka muutama tuttava sielläkin on. Saksa selittynee Wienerbergerin tuotteilla, Venäjä menee tuttujen piikkiin mutta Saudi-Arabiaa en ymmärrä yhtään 🙂

Ehkä pitäisi lisätä Translate -nappi sivun laitaan. Hyvää alkanutta vuotta! Toiveissa on että tänä vuonna saataisiin suunnittelu oikeasti alkuunsa.